Saksalaislegenda povaa Hansi Flickille potkuja: ”Hänen edukseen ei ole enää paljon sanottavaa”
Saksalaislegenda Lothar Matthäus uskoo, että Hansi Flickin aika miesten maajoukkueen päävalmentajana on tulossa päätökseensä.
Flickin luotsaama Saksa on pelannut voitotta putkeen jo viisi ottelua, joista viimeisimmässä se hävisi kotonaan Japanille 1-4.
Tulokset ovat olleet kuitenkin heikkoja jo pidempään. Viime vuoden Nations Leaguessa Saksa voitti kuudesta pelistään vain yhden ja Qatarin MM-kisoissa noutaja tuli jo lohkovaiheessa.
– Hansi Flickin eduksi ei ole enää paljon sanottavaa. Epäilen, että häntä ei voi pitää [päävalmentajana] tämän jälkeen, kommentoi Matthäus RTL:lle Japani-tappion jälkeen.
– Pahinta on se, että tulos on ok. Japanilaisilla oli vielä kolme tai neljä hyvää mahdollisuutta.
– Minulla on sellainen tunne, että joukkue ei ole yksikkö, ainakaan sitä ei näe kentällä. Se ei ole sellainen yksikkö, jonka voi odottaa pelaavan hyvät EM-kisat.
Saksa isännöi ensi vuonna EM-lopputurnausta. Flickin sopimus on voimassa kisojen loppuun saakka.
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana