Yllätysnimi haluaa Saksan A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi: ”Jalkapalloliitto tarvitsee juuri sitä”
Saksan jalkapalloliitto antoi hiljattain potkut Hans-Dieter Flickille.
Flick valmensi Saksan A-maajoukkuetta kahden vuoden ajan, mutta pesti päättyi potkuihin harjoitusottelussa Japanille kärsityn 1-4 -tappion jälkeen.
Saksan jalkapalloliitto etsii parhaillaan uutta päävalmentajaa A-maajoukkueelle. Liitto on kiinnostunut muun muassa Julian Nagelsmannista. Nagelsmann on ollut työttömänä maaliskuusta lähtien saatuaan potkut Bayern Münchenistä.
Valmentajakonkari Felix Magath tarjoaa itseään Saksan A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Magath, 70, käväisi saksalaisen NDR:n haastattelussa.
– Jalkapalloliitto tarvitsee valmentajan, joka kykenee uudelleenrakentamaan epävarmuudessa vellovan maajoukkueen. Uskon voivani palauttaa itseluottamuksen joukkueeseen, joka on menettänyt sen, jotta he voivat pelata jälleen hyvin. Olen nostanut joukkueita Bundesliigan pohjilta keskikastiin tai jopa sarjataulukon paremmalle puolelle. Mielestäni jalkapalloliitto tarvitsee juuri sitä.
Magath aloitti valmennusuransa kesällä 1986 HSV:n peräsimessä. Magath on valmentanut mittavalla urallaan muun muassa Bayernia, Schalkea, Wolfsburgia ja Stuttgartia. Magath on ollut työttömänä reilun vuoden ajan poistuttuaan Hertha Berlinistä kesällä 2022. Magath on kolminkertainen Bundesliigan mestari.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin