Argentiinan maailmanmestari antoi selityksen dopingrangaistuksestaan – ”Se päätyi vahingossa”
Papu Gómez on antanut ensimmäisen lausuntonsa dopingrangaistuksestaan. Argentiinan maajoukkuepelaaja tuomittiin perjantaina kahden vuoden kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta.
Gómezin kehosta löytynyt kielletty aine oli terbutaliini. Näyte otettiin marraskuussa 2022, kun Monzan hyökkääjä pelasi vielä Sevillassa.
Gómez liittyi Monzan riveihin vasta kuukausi sitten vapaana agenttina. Argentiinalaisen mukaan kielletty aine päätyi häneen poikansa yskänlääkkeestä.
– Olen aina kunnioittanut sääntöjä, mutta olen myös seisonut puhtaan urheilun vahvana puolustajana tuomiten dopingin sen jokaisessa muodossa. En ole ikinä nojautunut kiellettyyn aineeseen, Gómez kommentoi.
– Tämä oletettu rikkomus johtuu terbutaliinista, jota löytyi kehostani. Se päätyi minulle vahingossa lusikallisesta yskänlääkettä, jota annoin pojalleni. On myös muistettava, että terbutaliini on hyväksytty ammattiurheilussa, eikä se paranna suoritustasoa jalkapallossa.
– Olen pyytänyt asianajajiani tarkastelemaan kurinpitotapaukseni, jota ei käsitelty oikeudenmukaisesti.
Gómez, 35, oli viime kaudella mukana Argentiinan MM-kultaa Qatarissa juhlineessa ryhmässä. Hyökkääjä ehti pelata Monzassa vain kahdessa Serie A -ottelussa.
LUE MYÖS!
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa

- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa