Athletic: Kesän 2030 MM-lopputurnaus pelataan kolmessa eri maanosassa
Espanja, Portugali ja Marokko isännöivät kesän 2030 MM-lopputurnausta, kertoo Athletic.
Athleticin mukaan turnauksen ensimmäiset kolme kisaottelua pelataan sen sijaan Argentiinassa, Uruguayssa ja Paraguayssa. Argentiina, Uruguay, Paraguay ja heidän avausotteluidensa vastustajat matkustavat sen jälkeen jatkamaan turnausta Eurooppaan.
Kaikki kuusi kisaisäntämaata pääsevät automaattisesti mukaan turnaukseen.
Argentiina, Uruguay ja Paraguay olisivat halunneet isännöidä turnauksen kokonaisuudessaan, sillä tuolloin tulee täyteen sata vuotta historian ensimmäisestä MM-lopputurnauksesta. Vuoden 1930 MM-lopputurnaus pelattiin Uruguayssa.
Vaikka turnauksen ensimmäiset ottelut pelataan Etelä-Amerikassa, järjestetään avausseremonia joko Marokossa, Espanjassa tai Portugalissa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Marokko pääsee isännöimään MM-lopputurnausta. Marokko oli ehtinyt hakea kisaisännyyttä jo viidesti, mutta valinta oli jokaisella kerralla päätynyt muualle. Athleticin mukaan Marokko suunnitteli hakevansa yksinään kisaisännyyttä, mutta liittyi lopulta maaliskuussa Espanjan ja Portugalin MM-kisaisännyyshakemukseen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan