André Onana töpeksi Manchester Unitedin jatkopaikan kohtalon muiden käsiin
André Onanan epävarmat otteet maksoivat Manchester Unitedille kalliisti Mestarien liigassa Galatasarayn vieraana. Kamerunilaisvahti teki karmivan virheen, kun manchesterilaiset jäivät Turkin vierailullaan 3-3-tasatulokseen.
Erityisesti Galatasarayn 3-2-kavennus toisella puoliskolla meni Onanan piikkiin. Hakim Ziyechin vapaapotku tuli täysin kohti kamerunilaista, mutta United-vahti haparoi pallon siitä huolimatta omaan maaliin.
Myös Galatasarayn kolmannessa tasoitusmaalissa Kerim Aktürturkoglun laukaus pääsi yllättämään Onanan etukulmasta.
Onana on päästänyt tällä kaudella jo 14 maalia Mestarien liigassa. Määrä on suurin koko lohkovaiheessa.
A-lohkon toisessa ottelussa Bayern München ja FC Kööpenhamina tasasivat pisteet maalittomin lukemin. Man United putosi näin lohkossa viimeiselle sijalle.
United kohtaa viimeisessä ottelussaan jo lohkovoittonsa varmistaneen Bayern Münchenin kotikentällään. Jatkopaikka ei ole enää manchesterilaisten omissa käsissä.
United tarvitsisi Bayern-voiton lisäksi tasatuloksen Galatasarayn ja Kööpenhaminan välisestä kamppailusta selvitäkseen pudotuspeleihin.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Bayern München BM | 6 | 5 | 1 | 0 | 12-6 | 16 |
| 2 | FC Kööpenhamina FCC | 6 | 2 | 2 | 2 | 8-8 | 8 |
| 3 | Galatasaray SK GAL | 6 | 1 | 2 | 3 | 10-13 | 5 |
| 4 | Manchester United Man Utd | 6 | 1 | 1 | 4 | 12-15 | 4 |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
