Helsinki. Pyry Soiri päättää pian toisen kautensa HJK:ssa. Kulunut vuosi on tuonut mukanaan toisen Suomen mestaruuden ja jälleen europelejä Konferenssiliigan lohkovaiheessa.

HJK juhli seuran neljättä peräkkäistä Veikkausliigan voittoa lokakuussa päihitettyään KuPS:in paremmalla maalierolla. Kauden suurin käännekohta tapahtui heinäkuussa, kun Toni Korkeakunnas saapui seuran päävalmentajaksi erotetun Toni Koskelan paikalle.

HJK oli tuossa vaiheessa Veikkausliigassa kolmantena kolme pistettä sarjaa johtanutta KuPS:ia perässä.

Korkeakunnas oli jo kaudella 2022 HJK:n valmennustiimin mukana. Soiri uskoo, että ”Token” aiempi tuntemus toimi hyödyllisenä välineenä saada kauden kurssi takaisin nousuun.

Joukkueelle asetetut tavoitteet Suomen mestaruus ja europelit täytettiin lopulta alun vaikeuksista huolimatta.

– Toke oli monelle pelaajalle entuudestaan tuttu ja oli meidän kanssa myös viime vuonna. Uskon että se teki myös siitä muutoksesta vähän helpomman, Soiri summasi SuomiFutis-sivustolle Kalastajatorpalla järjestetyssä mediatilaisuudessa.

Soiri, 29, pelasi kauden aikana runkosarja – ja mestaruussarja mukaan lukien 22 ottelua Veikkausliigassa keräten kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Konferenssiliigassa puolustuksen luottohahmo on esiintynyt jokaisessa neljässä lohkovaiheen ottelussa.

Kausi 2023 tarjosi suurempaa roolia myös HJK:n nuoremmille hahmoille, kuten laituriosastolla loistaneelle Topi Keskiselle, 20, ja puolustuksesta maajoukkueeseenkin nousseelle Matti Peltolalle, 21.

– On hienoa nähdä, että nuoret pelaajat ovat saaneet mahdollisuuden ja pystyneet kehittymään. Meillä on ollut hyvä runko nuorta, vähän kokeneempaa ja sitten myös tosi kokenutta pelaajaa. Se on ollut vahvuutemme tänä vuonna, Soiri kehui.

Soirin sopimus HJK:n kanssa on katkolla tämän kauden jälkeen. Klubi saa ensi vuodeksi myös uuden päävalmentajan, kun espanjalainen Ferran Sibilla ottaa ohjat tammikuussa.

Soiri ei ole vielä ehtinyt toistaiseksi vaihtaa sanoja tulevan valmentajan kanssa.

– Oma keskittyminen on ollut enemmän vielä tässä kaudessa, HJK-pelaaja toteaa.

Soiri nähdään seuraavaksi Huuhkajien mukana viimeisissä EM-karsintaotteluissa. Suomi kohtaa perjantaina 17.11. viimeisessä kotiottelussaan Pohjois-Irlannin ja matkustaa San Marinon vieraaksi kolme päivää myöhemmin.

Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni

LUE MYÖS!