Ranskan maajoukkuehyökkääjä antoi aikoinaan Leo Messin nappikset ystävälleen – katuu sitä edelleen: ”En ymmärtänyt, mitä tapahtui”
Marcus Thuram siirtyi kesällä vapaana agenttina Internazionaleen.
Thuram, 26, on pelannut vahvan syyskauden Interissä. 12 Serie A -otteluun on syntynyt neljä maalia ja peräti kahdeksan maalisyöttöä. Lisäksi hyökkääjä on avannut maalitilinsä myös Mestarien liigassa.
Ranskan A-maajoukkueeseen vakituisesti noin vuosi sitten noussut Thuram käväisi DAZN:n haastattelussa ja kertoi saaneensa aikoinaan Leo Messiltä nappulakengät. Thuramin Lilian-isä pelasi tuolloin Messin kanssa Barcelonassa.
– 10-vuotiaana menin katsomaan isäni harjoituksia Barcelonassa. Minulla ei ollut omia nappiksia mukana. Messi oli tuolloin nuori pelaaja. Harjoitusten jälkeen halusin mennä kentälle pelaamaan muiden lasten kanssa.
Thuram kertoi antaneensa Messiltä saadut nappulakengät välittömästi ystävälleen. Se kaduttaa hyökkääjää edelleen, sillä Messi nousi hetkeä myöhemmin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi.
– Minulla oli tuolloin melkein samankokoinen jalka kuin Messillä. Kenkäni koko oli noin 38 ja Messillä 40 tai 41. Messi antoi minulle kenkänsä ja pääsin pelaamaan niillä. Sen jälkeen Messi sanoi, että saisin pitää ne itselläni. Niin nuorena en oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui, joten seuraavana päivänä annoin ne kengät ystävälleni. Kadun sitä edelleen päivittäin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi