Sportbladet: Ruotsin jalkapalloliitto halusi palkata Graham Potterin maajoukkueensa päävalmentajaksi
Janne Andersson poistui Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajan paikalta sunnuntaisen Viro-voiton jälkeen.
Andersson oli jo aiemmin ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä, jos Ruotsi ei selviydy ensi kesän EM-lopputurnaukseen.
Ruotsi jäi karsintalohkossaan kolmanneksi. Lohkon voittanut Belgia keräsi kymmenen pistettä Ruotsia enemmän. Ruotsi jäi lisäksi peräti yhdeksän pisteen päähän lohkokakkoseksi päätyneestä Itävallasta.
Andersson ehti valmentaa Ruotsia yli seitsemän vuoden ajan.
Ruotsin jalkapalloliitto etsii parhaillaan uutta päävalmentajaa.
Sportbladetin saamien tietojen mukaan jalkapalloliitto otti yhteyttä Graham Potteriin tiedustellakseen hänen saatavuuttaan ja mahdollista mielenkiintoa pestiä kohtaan.
Potter ilmoitti, ettei ole halukas siirtymään Ruotsin A-maajoukkueen peräsimeen. Potter ei ole valmis siirtymään maajoukkuevalmentamisen pariin, vaan haluaa työskennellä tulevaisuudessakin seurajoukkueessa.
Sportbladet kertoo Häcken-luotsi Per-Mathias Høgmon olevan yksi ehdokkaista Ruotsin A-maajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Potter, 48, valmensi ruotsalaista Östersundia vuodet 2011-18. Potter sai potkut Chelsean peräsimestä huhtikuun alussa ja on ollut sittemmin työttömänä.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Lionel Messi järjettömässä vireessä MM-karsinnoissa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Mika Lehkosuo toimitsijakiellossa Pikkuhuuhkajien EM-unelman ratkaisuottelussa – ”Olemme sopineet, millaisia muutoksia tilanne aiheuttaa”
- ”Valeuutisia!” – Kylian Mbappélta suora kannanotto raiskausepäilyyn Ruotsissa
- Matias Siltanen samalla listalla Lamine Yamalin kanssa – brittilehti yhdistää suomalaislupauksen kolmeen suurseuraan
- Bayer Leverkusen vahvisti valtavan takaiskun
- Pikkuhuuhkajien EM-unelma elää jatkokarsinnoissa! Naatan Skyttä ratkaisijana isossa kotivoitossa
- Kylian Mbappén asianajaja perusteli supertähden syyttömyyttä rikosepäilyihin – ”Tämä sulkee pois”
- Marco Reus nauttii elämästään Yhdysvalloissa – kertoi miksei siirtynyt Saudi-Arabiaan
- Paul Pogba odottaa paluuta pelikentille: ”Sain uuden mahdollisuuden tässä elämässä”
- Ruotsalaismediat: Kylian Mbappé raiskausepäilyiden kohteena
- Arttu Hoskonen paljasti, millaista on puolustaa Harry Kanea vastaan
- Englannin tähdet löivät vetoa kentällä kesken pelin – ”500 puntaa”
- Markku Kanerva sanoi suoran mielipiteen Huuhkajien ongelmasta: ”Se kismittää todella paljon”