Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
HELSINKI. Huuhkajien ja TPS:n legenda Kasper Hämäläinen päätti ansiokkaan ammattilaisuransa kauteen 2023. Turkulaisikoni vietti viimeiset kolme vuotta kotikaupungissaan.
TPS-kasvatti Hämäläinen, 37, teki viimeisellä kaudellaan 22 otteluun yhdeksän maalia ja syötti kolme. TPS taisteli ylemmässä loppusarjassa nousukarsintapaikasta Veikkausliigaan, mutta sijoittui lopulta viidenneksi.
Hämäläinen palkittiin perjantaina Ykkösen vuoden keskikenttäpelaajana Captain’s Ball -gaalassa.
– Meillä oli vaikea alkukausi, loistava keskikausi ja sitten loppu jäi piippuun. Olen omana aikanani täällä miettinyt, miksi se peli on ollut niin vaihtelevaa. Siihen pitäisi löytää joku tasaisuus, Hämäläinen kuvaili jäähyväiskauttaan SuomiFutis-sivustolle Captain’s Ballissa.
Hämäläinen palasi Turkuun kaudelle 2021 Tshekeistä Jablonecin riveistä. Huuhkajissa 60 maaottelua tahkonnut taituri pelasi ulkomailla myös Ruotsissa ja Puolassa.
Päätös uran lopettamisesta syntyi jo ennen päättyneen kauden alkua. Vasta paluu kotiin Turkuun on antanut Hämäläiselle aika peilata maailmalta saamiaan kokemuksia ja ansioita.
– Sieltä sai jalkapalloon ja elämään asioita, jotka ovat vieneet minua ihmisenä eteenpäin. Se on ollut hektistä ja nyt myöhemmin on ollut aikaa hengähtää ja reflektoida mitä on tapahtunut.
– Olen todella kiitollinen siitä, etten joutunut lopettamaan väkisin, vaan olen pystynyt tekemään sen päätöksen omin voimin.
Hämäläinen ei ole toistaiseksi vielä tehnyt päätöstä peliuran jälkeisistä suunnitelmistaan. Sopimus TPS:n kanssa tuli vasta päätökseen, mutta seuraikoni ei sulje pois vaihtoehtoa työskennellä kasvattajaseurassaan tulevaisuudessa jonkinlaisessa roolissa.
– Nyt on itse asiassa ensimmäinen työtön päivä. Tässä on nyt hetki aikaa puhaltaa ja katsella vaihtoehtoja. Tepsi on tietenkin siinä mukana. Nyt on hyvä hetki katsoa sivusta mitä on tullut tehtyä ja mitä tuleva tuo tullessaan.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen