Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”

HELSINKI. Sofia Manner, 26, sai perjantaina todellisen unelmasiirron ulkomaille. FC Hongan tähtivahti matkaa ensi kaudeksi Yhdysvaltojen NWSL-ammattilaissarjaan Orlando Priden riveihin.
Kolmen vuoden sopimuksen tehnyt Manner on ensimmäinen pelaaja, joka harppaa Kansallisesta liigasta suoraan Yhdysvaltoihin. Aiemmin esimerkiksi Suomen A-maajoukkuepelaajat Natalia Kuikka ja Elli Pikkujämsä ovat päätyneet NWSL:ään Ruotsin kautta.
– Se on minulle unelmien täyttymys. Tässä on ollut pitkään sulateltavaa. En olisi voinut kuvitellakaan, että näin suuri muutos voisi tapahtua näin nopeasti, Manner iloitsi SuomiFutis-sivustolle Captain’s Ball -palkintogaalassa.
– Tunnen olevani tähän valmis sekä henkisesti että fyysisesti. Tämä on minulle todella hyvä askel.
Manner palkittiin Captain’s Ballissa perjantaina Kansallisen liigan kauden parhaana maalivahtina. Peräti 10 nollapeliä pitäneestä torjujasta pulitettiin koko Kansallisen liigan historian suurin siirtosumma.
Honka ei paljastanut tiedotteessaan Mannerista saamansa siirtokorvauksen suuruutta.
Avaramielinen Manner ei tunne valtavasta hintalapusta suuremmin stressiä. Opiskeluvuodet ja pelit yliopistosarjassa New Yorkissa antavat pohjaa sopeutua taas yhdysvaltalaiseen elämänmalliin.
Manner opiskeli tuolloin pääaineena yhdistelmänä mediaa, taidetta ja liiketaloutta. Hän suoritti myös maisterintutkinnon digitaalisesta mediasta.
– Olen miettinyt tätä paljon, mutta en koe paineita. Olen jo 26-vuotias ja tehnyt pitkään omaa juttua. Olen pelannut ennenkin Yhdysvalloissa ja jatkan vaan samaa rataa.
Manner saa uudessa seurassaan esimerkiksi brasilialaislegenda Martan rinnalleen. Joukkueessa pelaa myös Kanadan huippulupaus Amanda Allen.
Mannerille on ollut aina tärkeää pystyä kommunikoimaan ihmisten kanssa. Suomalaisvahti mainitsi ensimmäisen opiskeluvuotensa haastavana englannin kielitaitonsa vuoksi.
Hongassa Manner ihastui erityisesti joukkueen avoimeen ilmapiiriin, jossa jokainen pystyi puhumaan toinen toisensa kanssa. Ensivaikutelmat Orlando Pridesta ovat antaneet viitteitä samankaltaisesta kulttuurista.
Manner on jo ehtinyt keskustelemaan uuden seuransa valmennuksen ja henkilökunnan kanssa. Suomalainen lähtee valloittamaan maailmaa positiivisin mielin.
– Ihan naurattaa miten identtinen se on Honkaan verrattuna, toki isommassa mittakaavassa. Siellä on tärkeää, että kaikki ovat samalla viivalla. Joukkueen yhteishenki on isossa roolissa ja töitä tehdään kimpassa, Manner kuvaili.
Joni Ahokas
X: AhokasJoni
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan