Turkin jalkapallosarjat asetettiin tauolle – pääsarjaseuran puheenjohtaja hyökkäsi tuomarin kimppuun
Ankaragücü ja Rizespor kohtasivat toisensa maanantai-iltana Turkin pääsarjassa.
Ankaragücü oli jo voitossa kiinni, mutta Rizesporin Adolfo Gaich tasoitti ottelun lisäajan viimeisillä sekunneilla. Joukkueet päätyivät siten 1-1-pistejakoon. Rizesporia edustava Suomalaispelaaja Janne-Pekka Laine seurasi ottelun penkiltä.
Päätösvihellyksen jälkeen Ankaragücün puheenjohtaja Faruk Koca ilmestyi kentälle ja löi ottelun tuomaroinutta Halil Umut Meleriä kasvoihin. Maan huipputuomareihin lukeutuva Meler, 37, putosi kentän pintaan, jonka jälkeen häntä potkittiin päähän ja yläkroppaan. Poliisit saattelivat Melerin pukusuojiin.
Sairaalaan joutuneella Melerillä on kasvoissaan pieni murtuma. Turkkilaismedian mukaan tuomari pääsee kotiin tiistaina.
Kocaa ja Ankaragücüa sen sijaan odottavat hyvin suuret rangaistukset. Koca pidätettiin tiistaiaamuna.
Turkin jalkapalloliitto ilmoitti myöhään maanantai-iltana asettaneensa maan jalkapallosarjat toistaiseksi tauolle. Jalkapalloliitto kuvasi illan tapahtumia koko maanlaajuiseksi häpeäksi.
– Asianomainen seura, sen omistaja ja edustajat ja kaikki Melerin pahoinpitelyyn liittyvät ihmiset saavat kovimmat mahdolliset rangaistukset, Turkin jalkapalloliitto twiittasi.
Meler tuomaroi muutama viikko sitten Lazion ja Celticin välisen Mestarien liigan ottelun.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa