Yllätysvalinta: portugalilaisvalmentaja Veikkausliiga-seuran peräsimeen
IFK Mariehamn on nimittänyt portugalilaisen Bruno Romãon uudeksi päävalmentajakseen.
Romão, 40, on allekirjoittanut Veikkausliiga-seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen, johon sisältyy optio yhdestä lisävuodesta.
Portugalista kotoisin oleva Romão on aloitti valmentajauransa jo vuonna 2006. Hän on toiminut päävalmentajan pestissä vain viiden ottelun verran valmennettuaan Egyptin pääsarjaseura Pharco FC:tä heinäkuusta lokakuuhun.
Hänellä on kuitenkin laajalti kokemusta erilaisista nuoriso- ja apuvalmentajan tehtävistä. Hän on valmentanut muun muassa Sporting Lissabonin akatemiajoukkueita ja toiminut apuvalmentajana Kap Verden maajoukkueessa. Hänellä on kokemusta myös Saudi-Arabiasta, jossa hän valmensi Al-Hilan U23-joukkuetta.
– Brunolla on laaja kokemus lupaavien pelaajien kehittämisestä kansainvälisellä tasolla, ja hänellä on myös kokemusta korkeimmalta senioritasolta sekä apuvalmentajana että päävalmentajana, kommentoi IFK:n toimitusjohtaja ja urheilujohtaja Jimmy Wargh seuran verkkosivuilla.
Romão sanoo olevansa innoissaan saamastaan tilaisuudesta IFK:n peräsimessä.
– Ensivaikutelmani IFK:sta ja Ahvenanmaasta ovat erittäin positiiviset. Odotan innolla muuttoa Ahvenanmaalle, tutustumista saareen ja yhteisöön samalla kun haluan auttaa IFK:ta rakentamaan positiivisen ja ahkeran jalkapallojoukkueen, jossa kaikki pelaajat voivat kehittyä täyteen potentiaaliinsa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
