Mario Balotellin kausi on ollut rikkonainen.

Balotelli, 33, siirtyi syksyllä takaisin turkkilaiseen Adana Demirsporiin. Viime kaudella Sveitsissä pelannut Balotelli kävi marraskuussa polvioperaatiossa ja on ollut sittemmin sivussa joukkueensa otteluista.

Balotelli on pelannut kuluvalla kaudella Turkin pääsarjassa 181 minuuttia ja onnistunut kolmesti maalinteossa.

Calciomercaton saamien tietojen mukaan Balotelli haluaa jättää Turkin vielä tammikuun siirtoikkunan aikana.

Lähteen mukaan Balotelli haluaa palata Italiaan.

Salernitanan seurajohto on aloittanut neuvottelut Balotellin edustajien kanssa. Calciomercato kertoo neuvotteluiden olevan vasta alussa. Salernitana tarjoaa Balotellille loppukauden mittaista sopimusta, jossa olisi mukana kahdesta seuraavasta kaudesta.

Balotelli pelasi edellisen kerran Serie A:ssa kaudella 2019-20. Balotelli edusti tuolloin Bresciaa yhdessä Jesse Jorosen kanssa.