Kuusi jalkapallokannattajaa kuoli voitonjuhlissa – liitolta tärkeä viesti
Kuusi Guinean jalkapallomaajoukkueen kannattajaa on kuollut voitonjuhlissa. Guinea kukisti Gambian perjantaina 1-0 lukemin Afrikan mestaruusturnauksen lohkovaiheen toisessa ottelussa.
Ottelun jälkeen guinealaiset juhlivat riehakkaasti maan pääkaupungin Conakryn kaduilla autoissa ja moottoripyörien selässä. Daily Mailin mukaan kolme ihmistä menehtyi, kun kaksi ajoneuvoa törmäsi toisiinsa kovassa vauhdissa.
Guinean jalkapalloliitto pyytää kannattajia hillitsemään itsensä, jottei vastaava tragedia toistuisi. Liiton mediapäällikkö Amadou Makadji vahvisti BBC:lle kuolonuhrien määrän olleen yhteensä kuusi. Kaaos aiheutti myös loukkaantumisia.
– On tärkeää, että kannattajamme ja kansa juhlii asianmukaisesti. Heidän täytyy olla varovaisia, etteivät he aseta toisiaan vaaraan. Jalkapallon on tarkoitus tuoda iloa, eikä surua perheille, Makadji kommentoi BBC:lle.
– Me emme halua kuolemia tuomaan surua. Jokaisen on pidettävä huolta itsestään, jottei tällaista tapahtuisi. Guinea on intohimoinen jalkapallomaa. He kokevat lajin eri tavalla kuin missään muualla.
Guinea on kahden kierroksen jälkeen lohkossaan toisena kerättyään kolme pistettä. Lohkoa johtava Senegal on pisteen edellä.
LUE MYÖS!
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Viljami Sinisalo jätettiin poikkeuksellisesti Celticin penkille
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla
- Entisen tähtihyökkääjän kaudelle vahva alku: maali jokaisella laukauksella
- Video HJK:n voittomaalista nousi isoksi puheenaiheeksi