Real Madridin keskikenttäpelaaja Toni Kroos on päättänyt palata Saksan A-maajoukkueeseen.

Kroos, 34, on pelannut 106 A-maaottelua ja oli voittamassa vuoden 2014 maailmanmestaruutta, mutta hän päätti maajoukkueuransa vuonna 2021 edellisten EM-kisojen jälkeen.

Torstaina Kroos kertoi kuitenkin sosiaalisessa mediassa, että hän on päättänyt palata Saksan paitaan päävalmentaja Julian Nagelsmannin pyynnöstä. Saksa isännöi tulevana kesänä EM-kisoja.

– Olen varma, että joukkueen on mahdollista saavuttaa EM-kisoissa paljon enemmän kuin useat uskovat tällä hetkellä, kommentoi Kroos Instagramissa.

Kroos on Real Madridin lisäksi edustanut myös Bayern Müncheniä. Hän on kolminkertainen liigamestari niin Saksassa kuin Espanjassa ja hän on voittanut Mestarien liigan viidesti.

Linkki twiittiin.