Huuhkajat nousi takaisin siiville kasvojen pesulla kotiyleisön edessä – voittomaalissa onnekas käänne
EM-jatkokarsinnoissa Walesin luona viime viikon torstaina karun pettymyksen kokenut Huuhkajat onnistui nousemaan takaisin pinnalle tiistain kotimaaottelussa Viroa vastaan. Etelänaapuri taipui Suomelle Helsingin olympiastadionin viileässä maaliskuun illassa 2-1-lukemin.
Voitto Virosta oli Suomen viimeinen kotipeli ennen syksyn Kansojen liigan lohkovaihetta. Ottelun voittomaalissa oli onnea, kun Fredrik Jensenin laukaus kimpoili verkkoihin useamman Viron pelaajan kautta.
Huuhkajat sai Viron pirteän alun jälkeen tilaisuuden avausmaaliin rangaistuspotkusta 29. minuutin kohdalla, kun Markus Poom repi Benjamin Källmanin nuriin boksista. Karl Hein torjui Fredrik Jensenin pilkkuyrityksen, mutta ysipaikalla pelannut kärki naulasi jatkopallon sisään.
Suomen etumatka kasvoi reilu 10 minuuttia myöhemmin ja onneakin oli matkassa. Jensenin laukaus Oliver Antmanin keskityksen jälkeen kimpoili virolaispuolustajista lopulta maalivahti Heinin kautta vieraiden omaan maaliverkkoon.
Viro nousi mukaan peliin toisen puoliskon 62. minuutilla. Alex Tamm laukoi kavennuksen kulmatilanteesta pallon ohjauduttua maalin edustalle tarjottimelle.
Lähemmäksi vierasjoukkue ei päässyt ja ottelu päättyi sinivalkoisiin juhliin.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi