José Mourinho saattaa siirtyä Turkkiin: ”Jos voitan vaalit, tuon hänet joukkueen päävalmentajaksi”
Turkin suurimpiin seuroihin lukeutuva Fenerbahçe on voittanut edellisen kerran maan pääsarjamestaruuden keväällä 2014.
Fenerbahçe sijoittuu kuluvalla kaudella toiseksi Turkin Superliigassa. Fenerbahçe on kaivannut jo pitkään menestystä ja aloittaa kesällä uuden projektin.
Valta saattaa vaihtua, sillä parhaillaan seuran puheenjohtajana työskentelevän Ali Koçin sopimus päättyy kesäkuussa. Fenerbahçe järjestää pian puheenjohtajavaalit. Fenerbahçen puheenjohtajana vuodet 1998-2018 työskennellyt Aziz Yıldırım kertoi asettuvansa ehdolle vaaleissa.
Yıldırım kertoi turkkilaismedialle tuovansa José Mourinhon Fenerbahçen päävalmentajaksi, jos hänet valitaan seuran puheenjohtajaksi.
– Tapasin Mourinhon kasvotusten viime viikolla. Sanoin Mourinholle, että Fenerbahçe tarvitsee häntä ja hän Fenerbahçea. Hän kuunteli minua ja ystäväni puhuvat Mourinhon agentin kanssa. Jos voitan vaalit, tuon Mourinhon joukkueen päävalmentajaksi. Hankimme niitä pelaajia, joita Mourinho pyytää, Yıldırım vakuutti.
Mourinho on ollut työttömänä tammikuusta lähtien. Mourinho sai alkuvuodesta potkut AS Roman päävalmentajan paikalta. Mourinho on kertonut julkisuudessa palaavansa valmentamisen pariin kesällä.
LUE MYÖS
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin