Matthijs de Ligt ällistyi tuomarin ratkaisusta: ”Häpeällistä”
Real Madrid eteni keskiviikkona Mestarien liigan finaaliin.
Real Madrid voitti Bayern Münchenin välierissä yhteismaalein 4-3. Bayern oli jo kiinni finaalipaikassa, mutta Real Madrid nousi jälkimmäisen osan loppuhetkillä tasoihin ja ohi.
Lisäajalla nähtiin paljon puhuttanut tilanne, kun avustava erotuomari vihelsi pelin poikki paitsion vuoksi. Bayern laukoi pallon maaliin välittömästi paitsiovihellyksen jälkeen, mutta lopulta selvisi, ettei tilanne ollutkaan paitsio.
Monet kummastelivat, miksi avustava erotuomari päätti viheltää tiukan tilanteen paitsioksi, eikä antaa pelin jatkua.
Bayernin Matthijs de Ligt otti kantaa tapaukseen ottelun jälkeen. Avustava erotuomari pahoitteli virhettään de Ligtille.
– Kaikki tunnemme säännöt. On selvää, että jos paitsio ei ole päivänselvä, on pelin annettava jatkua. Tämä oli häpeällistä. Joselun maali oli melkein paitsio, mutta silloin pelin annettiin jatkua, mutta meidän tilanteessamme sen ei annettu jatkua. Tämä on uskomatonta.
– Tuollaisen tilanteen viheltäminen viimeisellä minuutilla on valtava virhe ja suuri sääli. En tiedä, oliko se paitsio vai ei, mutta tuomarit olisivat voineet tarkistaa sen. Linjatuomari pyysi minulta anteeksi ja sanoi tehneensä virheen. En haluaisi syytellä tuomareita. Onnittelen Real Madridia, mutta säännöt ovat sääntöjä.
LUE MYÖS
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”