Georgian ykköstähti juoksi sensaatiovoiton jälkeen Cristiano Ronaldon luokse: ”Kunnioitan häntä suuresti”
Miesten EM-kisojen ensikertalainen Georgia teki keskiviikkona historiaa, kun se eteni ensimmäisessä arvoturnauksessaan pudotuspeleihin.
Georgia voitti viimeisessä lohkopelissään 2-0 Portugalin, joka oli varmistanut jatkopaikkansa jo aiemmin.
Ottelun avausmaalista vastasi Georgian ykköstähti Khvitša Kvaratskhelia, joka juhli vuosi sitten Napolin kanssa Italian liigamestaruutta.
Keskiviikkona sulkeutui eräänlainen ympyrä, kun Kvaratskhelia, 23, kohtasi Portugalin supertähden Cristiano Ronaldon.
Vuonna 2013 Ronaldo, 39, avasi Georgiaan jalkapalloakatemian, jonka yksi pelaajista oli nuori Kvaratskhelia. EM-kisoissa he kohtasivat ensimmäistä kertaa vastustajina.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Kvaratskhelia palkittiin Portugali-ottelun parhaana pelaajana ja hän sai ”lapsuuden ykkösidolinsa” Ronaldon pelipaidan, mistä hän iloitsi myöhemmin sosiaalisessa mediassa.
Georgialaistähti julkaisi Instagram-tilillään kuvan Ronaldon paidasta ja parhaan pelaajan palkinnostaan. Tekstisaatteena luki: ”Unelmia”.
Kvaratskhelia kertoi pelin jälkeen, että hän kävi Ronaldon kanssa keskustelun jo ennen aloitusvihellystä. Ottelun jälkeen muut Georgian pelaajat ja taustajoukot ryntäsivät juhlimaan voittoa, mutta Kvaratskhelia kääntyi nopeasti toiseen suuntaan ja meni uudestaan Ronaldon puheille. Kaksikko supisi lyhyesti jotain toisilleen ennen kuin Kvaratskhelia palasi juhlimaan joukkuekaveriensa kanssa.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Sain Ronaldon paidan ja pääsimme seuraavalle kierrokselle, iloitsi Kvaratskhelia ESPN:n mukaan.
– Tämä on paras päivä georgialaisten jalkapallofanien elämässä. Olemme tehneet historiaa. Kukaan ei uskonut, että saamme sen aikaan.
– Kukaan ei olisi uskonut, että voisimme voittaa Portugalin, mutta juuri siksi olemme vahva joukkue. Jos on edes yhden prosentin mahdollisuus, olemme osoittaneet, että pystymme siihen.
– Ennen ottelua tapasin Ronaldon ja hän toivotti minulle menestystä. En olisi koskaan kuvitellut, että hän tulisi puhumaan minulle.
– Hän on loistava pelaaja ja hieno ihminen. Siksi hän on suuri persoona jalkapallossa ja sen ulkopuolella. Kunnioitan häntä suuresti, hän on yksi maailman parhaista pelaajista.
– Kun hän tulee puhumaan sinulle ennen ottelua, se on uskomatonta. Se auttoi meitä uskomaan, että voisimme tehdä jotain tänään.
Georgia kohtaa neljännesvälierissä Espanjan ja Portugali saa vastaansa Slovenian.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
