Saksa marssi EM-puolivälieriin – Tanskan puolustajalla sydäntäsärkevää epäonnea
Kai Havertz ratkaisi rangaistuspotkusta, kun Saksa selvitti tiensä miesten EM-puolivälieriin. Kisaisännät kukistivat nollapelillä Tanskan 2-0-numeroin.
Dortmundissa Signal Iduna Parkilla pelattu kamppailu jouduttiin keskeyttää 35. minuutin kohdalla yli vartiksi ukkosmyrskyn vuoksi.
Saksa iski pallon ensimmäistä kertaa verkkoihin jo neljännellä minuutilla, kun Nico Schlotterbeck puski Toni Kroosin kulmapotkusta pelivälineen sisään. Joshua Kimmich kuitenkin esti maalivahti Kasper Schmeichelia pallottomana pelaajana ja osuma hylättiin välittömästi.
Tanskalla oli puolestaan avauspuoliskon lisäajalla tilaisuus siirtyä johtoon, mutta Rasmus Hojlund ei onnistunut nostamaan palloa Manuel Neuerin yli.
Ottelun puhuttavin hetki nähtiin toisen puoliskon alkuun, kun Tanska oli siirtyä johtoasemaan. Joachim Andersen tälläsi maalinedustalta pallon Neuerin selän taakse, mutta var havaitsi Thomas Delaneyn olleen hänelle pallon pudotettuaan varpaanmitan verran paitsiossa.
Pian tapahtui toisessa päässä ja Andersenin käsivirhe johti rangaistuspotkuun. Havertz ei erehtynyt ja Saksa siirtyi johtoon.
Saksan etumatka kasvoi 68. peliminuutilla. Schlotterbeckin pitkä nosto omasta päästä vapautti Jamal Musialan läpiajoon ja laituri ampui isäntämaan kahden maalin karkumatkalle. Schmeichel ei tullut tilanteessa lainkaan vastaan maaliltaan.
Saksa maalasi vielä kerran loppuhetkillä, kun Florian Wirtz pääsi nostamaan pallon Schmeichelin yli verkkoihin. Isännät eivät saaneet tästä kolmatta osumaa, sillä VAR havaitsi Wirtzin olleen tilanteessa paitsiossa.
Saksa saa puolivälierässä vastaansa voittajan otteluparista Espanja-Georgia. Ottelu pelataan sunnuntai-iltana kello 22:00.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
