Ykköspyssy palautti Gnistanin voittojen tielle pitkän odotuksen jälkeen
Joakim Latonen osui kahdesti, kun Gnistan nappasi ensimmäisen voittonsa Veikkausliigassa 1,5 kuukauteen. Oulunkyläläisseura kaatoi kotonaan FC Lahden 2-1-lukemin sunnuntai-iltapäivässä.
Latonen ohjasi Gnistanin avausmaalin kulmatilanteesta 31. minuutilla. Keskikenttäpelaajan voitto-osuma syntyi 64. peliminuutilla tarkalla laukauksella boksin reunalta.
Latonen on tehnyt tällä kaudella kuusi maalia Veikkausliigassa. Sunnuntain osumat olivat maalipyssyn ensimmäiset kahden avauskierroksen neljän maalin jälkeen.
– Ei ole Gnistanissa näin pitkää maalitonta putkea itsellä ollut. On ollut välillä vähän vieras pelipaikka itsellä, mutta jokaisessa pelissä olen päässyt tonteille. Nyt onneksi meni ja on se kyllä nannaa, Latonen kommentoi Ruudun haastattelussa kuivan kautensa päättämistä.
Gnistan voitti kahdella ensimmäisellä Veikkausliigan kierroksella FC Interin ja Ilveksen. Sarjanousija ehti pelata tämän jälkeen seitsemän ottelua ilman voittoa ennen tämän päivän sunnuntaita.
Gnistan on 10 kierroksen jälkeen Veikkausliigan sarjataulukossa kahdeksantena kerättyään 12 pistettä. Ottelun vähemmän pelannut Lahti majailee toiseksi viimeisenä kuusi pistettä perässä.
LUE MYÖS!
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”