Lehti: Skotlannin pääsarjaseura haluaa palkata Simo Valakarin päävalmentajakseen

Skotlannin pääsarjaseura St. Johnstone haluaa palkata Simo Valakarin uudeksi päävalmentajakseen, kertoo muun muassa Daily Record.
Daily Recordin saamien tietojen mukaan St. Johnstone on jo ottanut yhteyttä Valakariin ja haastatellut suomalaisluotsia mahdollista pestiä varten. Valakari on noussut St. Johnstonen ykkösvaihtoehdoksi. Seura on etsinyt muutaman viikon ajan uutta päävalmentajaa annettuaan potkut Craig Leveinille aiemmin syyskuussa.
St. Johnstonen alkukausi on mennyt penkin alle. Seitsemästä ottelusta tuloksena on vain neljä pistettä ja sarjan kolmanneksi viimeinen sija.
Valakari, 51, valmentaa parhaillaan latvialaista Riga FC:tä. Riga FC:n kausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaisesti, sillä se on jäänyt viiden pisteen päähän sarjaa johtavasta RFS:stä. RFS on lisäksi pelannut kaksi ottelua Riga FC:tä vähemmän.
Valakari valmensi viime kaudella niin ikään latvialaista Audaa ja johdatti seuran komeasti kolmanneksi sarjataulukossa.
Valakari on aiemminkin herättänyt kiinnostusta Skotlannissa. Valakari neuvotteli Motherwellin kanssa päävalmentajan pestistä heinä-elokuussa 2022, mutta KuPS ei halunnut tuolloin luopua päävalmentajastaan kesken mestaruustaistelun.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan