Uusi manageri tulossa – van Nistelrooy kommentoi tilannettaan Man Unitedissa

Manchester Unitedin väliaikaismanageri Ruud van Nistelrooy haluaa jatkaa seurassa myös uuden valmentajan alaisuudessa.
Van Nistelrooy, 48, edusti Unitedia jo pelaajaurallaan ja palasi seuraan viime kesänä Erik ten Hagin apuvalmentajaksi.
Ten Hag sai kuitenkin kenkää viime maanantaina, ja Van Nistelrooy sai väliaikaisvastuun joukkueesta.
Lehtitietojen mukaan United on pestaamassa uudeksi managerikseen Sporting CP:n Rúben Amorimin. Portugalilaisseura on vahvistanut, että manchesteriläiset ovat valmiita maksamaan Amorimin ulosostoklausuulin, mutta siirron ehdoista neuvotellaan vielä.
Amorim halunnee tuoda omat taustajoukkonsa mukanaan Englantiin, mutta van Nistelrooy haluaa jäädä osaksi valmennusryhmää.
– Olen todella motivoitunut jäämään tänne, se on ehdoton tavoitteeni, kommentoi van Nistelrooy Sky Sportsin mukaan.
– Päätin tulla takaisin tärkeästä syystä. Minulla on sopimus ja haluan auttaa seuraa. Joten voin kertoa teille tuntemukseni ja katsotaan sitten, kun uusi manageri tulee.
– Tulin takaisin viedäkseni seuraa eteenpäin. Teen sitä väliaikaisvalmentajana, ja sen jälkeen minun sopimukseni apuvalmentajana jatkuu.
– Voin puhua vain omasta puolestani. Haluan auttaa, ja teen kykyjeni mukaan kaikkeni auttaakseni tätä seuraa eteenpäin.
Van Nistelrooyn ensimmäinen peli väliaikaisvalmentajana päättyi 5-2-voittoon Leicesteristä liigacupissa. Unitedin seuraava ottelu on sunnuntaina Valioliigassa Chelseaa vastaan.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan