Thierry Henrylta kritiikkiä Kylian Mbappélle – joukkuekaveri hoitaa ranskalaistähden työt
Ranskalaislegenda Thierry Henry sanoo, että tähtihyökkääjä Kylian Mbappé on tällä hetkellä yksi syy Real Madridin ongelmiin.
Mbappén, 25, odotettu siirto Madridiin toteutui viime kesänä hänen jätettyä PSG:n sopimuksensa päätyttyä.
Ranskalaistähti on heiluttanut 15 otteluun verkkoa kahdeksan kertaa, mutta Mbappé on saanut myös kritiikkiä maalipaikkojen tuhlailusta ja vähäisestä työstään puolustussuuntaan.
Kritiikkiä on tullut myös Real Madridille, joka on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan heikkojen esitysten päätteeksi. Ensin Barcelona murskasi Los Blancosin La Ligassa 4-0 ja perään AC Milan voitti Madridin Mestarien liigassa 3-1.
Jälkimmäisen pelin jälkeen Henry analysoi CBS Sportsin lähetyksessä, että Mbappélla on vaikeuksia ysipaikalla.
– Uskon, että joukkue on turhautunut häneen, minkä voin ymmärtää. Se ei ole helppoa. Meidän on annettava hänelle aikaa, mutta hänen on samaan aikaan opeteltava pelaamaan ysipaikalla ja häneltä on löydyttävä halua näyttää osaamistaan.
Henryn mukaan Mbappén joukkuekaveri Jude Bellingham joutuu tekemään ylimääräistä työtä kentällä, koska Mbappé ei hoida omaa osuuttaan.
– Bellingham yrittää tehdä sitä, mitä hänen ysipaikan pelaajansa pitäisi tehdä.
– Bellingham on lähes aina se, joka yrittää tehdä juoksuja ja saada joukkueen pelaamaan. Hän on yhä se, joka yrittää murtaa linjoja.
Henry käytti esimerkkinä yhtä tilannetta, jossa Bellingham hakeutui maalin edustalle, eikä Mbappéta näkynyt missään.
– Kuka juoksee ja yrittää päästä maalille? Bellingham, ei ysipaikan pelaaja. Siitä turhautuminen johtuu. Katsokaa ysipaikan pelaajaa! Taas kerran, ysipaikan pelaajaa puuttuu.
– Tiedän, että välillä voi käydä niin, mutta sitä ei voi tapahtua koko ajan. Sitä minä yritän sanoa. Tiedän, ettei hän (Mbappé) ole ysipaikan pelaaja, eikä hän tykkää siitä, mutta luuletteko, että Bellingham tykkää tehdä noita juoksuja ja venyttää joukkueen pakkaa?
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen