Huuhkajista tuttu Sauli Väisänen palaa Veikkausliigaan
Sauli Väisänen siirtyy Ilvekseen. Ilves tiedotti maanantaina tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Väisäsen kanssa.
30-vuotias toppari ehti olla vapaana agenttina viime kesästä lähtien, kun hän purki sopimuksensa tanskalaisen Odense BK:n kanssa.
Väisänen ehti pelata noin kymmenen vuoden ajan ulkomailla ennen paluuta Suomeen. Väisänen nähtiin edellisen kerran kotimaan kentillä kaudella 2015, kun hän pelasi lainalla HIFK:ssa.
Väisänen on edustanut ulkomailla Odensen lisäksi AIK:ta, SPAL:ia, Crotonea, Chievo Veronaa, Cosenzaa ja Ascolia. Vyöllä on jopa 107 ottelua Serie B:ssä, ja mukaan mahtuu myös seitsemän ottelua Italian korkeimmalla sarjatasolla.
Huuhkajissa 24 ottelua pelannut toppari kertoi vaikuttuneensa Ilveksen urheilullisesta projektista.
– Perheeni kanssa aloimme miettiä, että olisiko aika palata pikkuhiljaa kotimaahan. Ilves aika nopeasti osoitti kiinnostuksensa, joka oli molemminpuolista. Keskusteltuani urheilutoimenjohtaja Miika Takkulan kanssa vakuutuin prosessista ja projektista, mikä Ilveksessä on käynnissä.
– Sitten juttelin vaimoni kanssa, ja oli aika nopeasti sellainen olo, että Ilves on meidän paikkamme jatkaa Suomessa. Ihanaa, että pääsimme yhteisymmärrykseen ennen uutta vuotta, niin pääsemme juhlimaan uusi sopimus taskussa, Väisänen totesi Ilveksen tiedotteessa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi