Ari Lahti perusteli Jacob Friisin valintaa Huuhkajien peräsimeen – taustalla Palloliiton kunnianhimoinen suunnitelma: ”Vie meitä menestykseen”

Jacob Friis on Suomen jalkapallon miesten A-maajoukkueen uusi päävalmentaja. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi perusteluja tanskalaisen yllättävälle valinnalle Huuhkajien peräsimeen.
Friis, 48, saapuu Huuhkajiin Saksan Bundesliigasta FC Augsburgin apuvalmentajan roolista. Sopimus Huuhkajien kanssa ulottuu vuoden 2027 loppuun saakka. Jos Suomi selviää kesän 2028 EM-turnaukseen, sopimus jatkuisi automaattisesti kisojen yli.
Friisiltä löytyy myös aiempaa valmentajakokemusta Tanskasta Viborgin päävalmentajana ja maan naisten U19-maajoukkueen peräsimestä. Palloliitto tulee maksamaan Augsburgille taloudellisen korvauksen kesäkuussa päättyvän sopimuksen purkamisesta.
Palloliiton viime vuonna julkaisema toimintastrategia oli Lahden mukaan tärkeässä roolissa Friisin palkkauksessa. Palloliitto tavoittelee Huuhkajille, Helmareille ja nuorten maajoukkueille yhteensä neljää arvoturnauspaikkaa seuraavan kolmen vuoden aikana 2025-2028.
Toisena tavoitteena on saada suomalaispelaajille lisää siirtoja kansainvälisiin huippusarjoihin.
Päätekijänä Friisin vahva halu kehittää suomalaista jalkapalloa vakuutti Palloliiton.
– Keskusteluissa vakuutuimme hänen tahdostaan kehittää suomalaista jalkapalloa myös A-maajoukkueen ulkopuolella, Lahti avasi Huuhkajien mediatilaisuudessa maanantaina.
– Jacob on nykyjalkapallon vahva sisältöosaaja. Se on meille tärkeää siinä mielessä, kun mietitään tätä Huuhkajien pelitapaa ja viime vuonna julkaistua analyysia. Pyrittiin idenfioimaan niitä meidän vahvuuksiamme ja toisaalta myös heikkouksia. Uskomme, että Jacobin Huuhkajiin tuoma pelitapa vie meitä menestykseen.
Lahti kuvaili Friisiä moderniksi valmentajatyypiksi. Tanskalainen hyödyntää dataa ja uskoo tiimityön voimaan.
Myös Friisin profiili ihmisjohtajana ja positiivisen ilmapiirin luojana osui Huuhkajien toimintatapoihin.
– Jacob on hyvin tulosorientoitunut ihmisjohtaja. Hän on myös erittäin hyvä ihmisten kanssa, mitä opin häntä tuntemaan. Uskon, että hän pystyy saamaan joukkueestaan enemmän irti kuin yksilöidensä summan, Lahti kuvaili uutta päävalmentajaa.
Yksi ehdokas hinnoiteltiin ulos
Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen mainitsi Friisin valinnan Kanervan seuraajaksi olleen pitkän 40:n henkilön ehdokaslistan hakuprosessin tulos. Hyryläisen mukaan seurajoukkueissa olleiden kandidaattien haluttomuus siirtyä maajoukkuepestiin hankalaloitti sopivan ehdokkaan löytämistä.
– Seurajoukkueiden valmentajat vähän vieroksuvat maajoukkuevalmentajiksi siirtymistä. He hakivat pääsääntöisesti paikkoja seurajoukkueista. 40:n ehdokkaan listasta suurin osa tuli meidän oman ”researchin” kautta, mutta myös agentit tarjosivat omia kandidaattejaan, Hyryläinen avasi hakuprosessia medialle.
Hyryläinen paljasti myös ehdokaslistalta yhden potentiaalisen ulkomaalaisen valmentajavaihtoehdon olleen Palloliiton budjetille liian kallis.
– Neuvonantaja rupesi hinnoittelemaan hänet pihalle. Oli siinä vaiheessa sitten helppo kätellä tätä henkilöä ja sanoa, että tämä oli meidän ”scopen” ulkopuolella.
Friis aloittaa tehtävänsä Huuhkajissa tammikuun lopussa. MM-karsinnat käynnistyvät maaliskuussa vierasotteluilla Maltaa (21.3) ja Liettuaa (24.3) vastaan.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ennakkopaketti MM-karsintaotteluun Liettua-Suomi: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Friisin kommentit
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Huuhkajat kohtaa tämän suurmaan MM-karsinnoissa – puolivälierätrillerissä dramaattinen ratkaisu
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Suuttunut Cristiano Ronaldo näpäytti toimittajia: ”Katsokaa minua silmiin”
- Franck Ribéryn ura oli päättyä hurjalla tavalla: ”He olisivat voineet leikata jalkani irti”
- Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa
- Ruotsi koki historiallisen nöyryytyksen! Jättiflopista turhautuneita reaktioita – ”Tällaista ei saa tapahtua”
- Cristiano Ronaldolta paha epäonnistuminen – Portugali tasoitti yhteismaalit
- Huuhkajat kohtaa tämän suurmaan MM-karsinnoissa – puolivälierätrillerissä dramaattinen ratkaisu
- Suuttunut Cristiano Ronaldo näpäytti toimittajia: ”Katsokaa minua silmiin”
- Saksa pudotti Italian ulos maalijuhlissa – Joshua Kimmichillä hurjat tehot
- Kansojen liigan välieräparit selvisivät jännitysnäytelmissä – nämä suurmaat kohtaavat toisensa
- Juventus antoi Thiago Mottalle potkut – tässä korvaaja
- Franck Ribéryn ura oli päättyä hurjalla tavalla: ”He olisivat voineet leikata jalkani irti”
- Pikkuhuuhkajien valmistautumiselle EM-kisoihin surkea aloitus
- Bayer Leverkusen haluaa tähtipelaajalleen jatkosopimuksen – Valioliiga houkuttaa