Casper Terho lähtee lainalle ulkomailla – diilissä osto-optio mukana
Union Saint-Gilloisen suomalaislaituri Casper Terho siirtyy loppukaudeksi lainalle Saksan 2. Bundesliigan Paderborniin. Diili sisältää osto-option.
Huuhkajissa viime vuonna debytoinyt Terho, 21, siirtyi Union Saint-Gilloiseen tammikuussa 2023 HJK:sta. Hänelle on kertynyt belgialaisseuran riveissä 51 ottelua ja niissä seitsemän maalia, mutta kuluvalla kaudella hän jäi ennen lainapestiään vähäiselle peliajalle.
Terho on pelannut isossa roolissa Pikkuhuuhkajissa, joka selvitti tiensä ensi kesän EM-lopputurnaukseen.
Paderborn pelasi viimeksi korkeimmalla sarjaportaalla kaudella 2019-20, minkä jälkeen se on sijoittunut 2. Bundesliigassa tasaisesti ylempään keskikastiin. Kirjoitushetkellä se on taulukossa kuudentena, mutta koko sarjan ylempi puolisko on vain viiden pisteen sisällä toisistaan.
– Casper tuo mukanaan profiilin, jota meillä ei ole ollut joukkueessamme tähän mennessä hyökkäyksessä. Hän on intensiteetillään ja pelillisillä ominaisuuksillaan jälleen yksi laadukas palanen hyökkäyksemme palapeliin. Haluamme hänen kanssaan tulla luovemmiksi ja vaarallisemmiksi maalin edessä menettämättä kuitenkaan intensiivisen pelityylimme elementtejä, kommentoi Paderbornin urheilujohtaja Benjamin Weber.
LUE MYÖS
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras