Topi Keskisen unelmakuti toi Aberdeenille voiton kuukausien odotuksen jälkeen

Huuhkajien laitahyökkääjä Topi Keskinen onnistui lauantaina maalinteossa, kun hänen edustamansa Aberdeen voitti Dundee FC:n Skotlannin liigassa 2-1.
Keskisen, 21, maali syntyi 52. minuutilla, kun hän täräytti pallon ylänurkkaan noin 25 metristä.
Osuma jäi Aberdeenin 2-1-vierasvoiton ratkaisumaaliksi.
Keskinen siirtyi Aberdeeniin viime kesänä Helsingin Jalkapalloklubista. Hän on pelannut skottiseuran riveissä nyt 28 ottelua tehden niissä kuusi maalia ja syöttäen kolme.
Aberdeen oli alkukaudesta huimassa lennossa pelaten 16 ottelua ensimmäistä otteluaan ilman tappiota ja jääden vain yhdessä niistä tasapeliin, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.
Hienon alkukauden jälkeen joukkueen kurssi kääntyi kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan. Lauantain voitto oli Aberdeenin ensimmäinen täysi pistepotti Skotlannin liigassa sitten marraskuun alun, jolloin se kaatoi niin ikään Dundee FC:n.
Kirjoitushetkellä Aberdeen on Skotlannin liigassa kolmantena, mutta se on jäänyt jo 31 pisteen päähän sarjakärki Celticistä. Toisena majailevaan Rangersiin eroa on 15 pistettä.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- FC Inter teki tärkeän jatkosopimuksen – ulkomailla kiinnostusta herättänyt tähtipelaaja jää Turkuun
- Timo Stavitski leikkaukseen – kevätkauden sivussa pelikentiltä
- Päävalmentaja lyttäsi karmean paluun tehneen Dele Allin: ”Tällaista ei pitäisi tapahtua”
- Bayern München päästi Leverkusenin takaisin mestaruustaistoon: ”Se sattuu”
- Man Unitedin omistaja sanoi pelaajia ”ylipalkatuiksi” – Bruno Fernandesilta vastaus
- Neymarin paluu Brasilian paitaan viivästyy
- Huuhkajien MLS-toppari Allsvenskan-joukkueen hankintalistalla
- Englannin uusi valmentaja ei aio laulaa kansallislaulua: ”Täytyy ansaita oikeus”
- Liverpoolista tuttu johtaja palaa Englannin paitaan – Thomas Tuchel nimesi joukkueensa MM-karsintoihin
- José Mourinho sätti ”ylimielistä” tuomaria europutoamisesta – viittasi myös Budapestin kohuun