Huuhkajille karvas pettymys Liettuassa – menetti kahden maalin johdon

Suomi joutui pettymään maanantai-iltana, kun se jäi 2-2-tasapeliin Liettuan vieraana MM-karsintojen toisella ottelukierroksella.
Suomi johti ottelua jo kahdella maalilla, mutta menetti lopulta johtoasemansa ja joutui tyytymään tasapelipisteeseen.
Huuhkajat aloitti pelin vahvasti. Prässipelaaminen tuotti tulosta ja Suomi pääsi käyttämään useasti laitahyökkääjiensä nopeutta.
Kaan Kairinen vei Suomen johtoon jo kolmannella minuutilla. Pallo pelattiin maalin edustalle. Joel Pohjanpalon laukaus blokattiin ja lopulta pallo päätyi Kairiselle, joka siirsi pelivälineen maaliin. Maali oli Kairiselle A-maajoukkueuran ensimmäinen.
Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Suomi sai rangaistuspotkun, kun nopeuttaan käyttänyt Daniel Håkans kaadettiin boksissa. Pohjanpalo laukoi pallon varmasti alakulmaan ja Suomi johti peliä reilun vartin jälkeen 2-0.
Liettua nappasi pelin hallintaansa noin puolen tunnin pelin jälkeen ja esiintyi edukseen avausjakson viimeisellä vartilla. Liettua otti korkealta kiinni, eikä antanut Huuhkajille tilaa keskikentällä.
Isännät iskivät avausmaalinsa 39. minuutilla. Robin Lod koki kovia laidalla, kun häntä taklattiin selästä, eikä tilanteesta vihelletty rikettä. Muutamaa sekuntia myöhemmin Liettuan ykköskärki Armandas Kučys sai pallon itselleen boksissa ja laukoi sen lähietäisyydeltä ohi Lukas Hradeckyn. 1-2.
Jacob Friisin Huuhkajat aloitti toisenkin jakson varsin vahvasti ja piti pelin kontrollissaan, mutta Liettua nousi tasoihin 69. minuutilla. Pallo pelattiin keskikentän ja puolustuksen väliin, jossa oli paljon tilaa ja isännät käyttivät sen hyväkseen. Gvidas Gineitis laukoi pallon noin 30 metristä komeasti alanurkkaan ohi voimattoman Hradeckyn.
Huuhkajien karsintaurakka jatkuu kesäkuussa, kun se isännöi Hollantia ja Puolaa.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- HJK otti voiton väliaikaisvalmentajansa debyytissä
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”

- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso