Lukas Hradecky seurasi penkiltä Leverkusenin Mestarien liiga -haaveiden murenemista

Lukas Hradecky istui penkillä, kun Bayern München löylytti Bayer Leverkusenia Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa. Bayern murjoi saksalaiskilpailijansa kotonaan puhtaasti 3-0.
Leverkusenin päävalmentaja Xabi Alonso jätti aiempien europelien tapaan Hradeckyn penkin puolelle ja suosi avauksessa tshekkiläisvahti Matej Kovaria.
Bayern aloitti maalinteon yhdeksän minuutilla, kun Harry Kane puski isännät johtoon Michael Olisen keskityksestä.
Isännät osuivat toisen kerran toisen puoliskon alussa. Leverkusenin maalivahti Kovar pudotti keskityksen eteensä ja Jamal Musiala pääsi viimeistelemään Bayernin 2-0-johtoon.
Hieman myöhemmin Bayern koki takaiskun, kun Manuel Neuer joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Jonas Urbig tuli penkiltä tilalle paikkaamaan seuralegendaa.
Leverkusen puolestaan teki tehtävästään kiriä entistä vaikeamman puolustaja Nordi Mukielen saatua ulosajon. Ranskalainen ajoi Kingsley Comania pohkeille ja ansaitsi toisen varoituksensa.
Bayern kasvatti johtoasemaansa vielä yhdellä osumalla viimeisen vartin alkuun. Kane viimeisteli illan toisensa rangaistuspotkusta.
Vaihtomies Liverpoolin sankarina
Harvey Elliott nousi vaihdosta Liverpoolin sankariksi Pariisissa PSG:n vieraana. Liverpool voitti suurparin avausosan 1-0-lukemin.
Elliott tuli vaihdosta sisään 86. minuutilla Mohamed Salah’n tilalle. Laituri ehti olla vain minuutin kentällä ennen voittomaaliaan.
Elliott pääsi sijoittamaan pallon verkkoihin Darwin Núñezin esityöstä Liverpoolin vastaiskun päätteeksi.
Iltaotteluiden kolmannesssa parissa Barcelona haki alivoimalla 1-0-vierasvoiton Portugalista Benfican luota. Raphinha laukoi katalonialaisten voittomaalin 61. minuutilla, kun brasilialaisen suuntaa muuttanut laukaus yllätti isäntien maalivahdin Anatoliy Trubinin.
Barcelona pelasi Pau Cubarsín 22. minuutilla vihellettyn ulosajon myötä suuren osan ottelusta vajaamiehisenä. 18-vuotias espanjalaistoppari liukui Benfican hyökkääjän Vangelis Pavlidisin nurin läpiajosta.
Otteluparien toiset osaottelut pelataan ensi viikon tiistaina.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Kroatian EM-kisapelaaja kuoli traagisessa onnettomuudessa 39-vuotiaana
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”
- Xabi Alonso ei sulkenut pois siirtoa Real Madridiin – kommentoi tulevaisuuttaan niukkasanaisesti
- Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
- 17-vuotias KuPS-lupaus täräytti ensimmäisen Veikkausliigan maalinsa unelmalaukauksella – ”Katsotaan, saanko edes unta”
- Jürgen Kloppin agentti otti kantaa viime päivien huhuihin
- Barcelonalle surkeita uutisia – tähtihyökkääjä sivuun Mestarien liigan välieristä?
- Tavoiteltu maalipyssy antoi kommentin tulevaisuudestaan – eilen kauden viides hattutemppu!
- Ykkösliigaennakko: Luvassa hurja nousutaistelu – jännitettävää riittää myös häntäpäässä
- Ilves jatkoi voittokulkuaan Veikkausliigassa murskalukemin
- Luis Enrique valmis tekemään historiaa PSG:ssä
- ”Uskomaton tunne” – Jani Honkavaara teki suomalaista jalkapallohistoriaa
- Vastustajan manageri iloitsi Interin Mestarien liiga -menestyksestä: ”Iso asia koko italialaiselle jalkapallolle”