Jättimäisen rangaistuksen saanut huippuvalmentaja ilmaisi turhautumisensa: ”He haluavat tehdä minusta esimerkin”
Paulo Fonseca uskoo, että hänestä tehtiin varoittava esimerkki Ranskan jalkapallossa. Lyonin päävalmentaja sai yhdeksän kuukauden mittaisen kilpailukiellon huudettuaan tuomarille Ligue 1 -ottelussa Brestiä vastaan maaliskuussa.
Fonseca on pelikieltonsa myötä myös sivussa, kun Lyon aloittaa tänään Eurooppa-liigan puolivälieräparinsa kotiottelulla Manchester Unitedia vastaan. Portugalilainen pitää saamaansa rangaistusta kohtuuttomana.
Myös Marseillen puheenjohtaja Pablo Longoria sai 15 ottelun mittaisen pelikiellon syytettyään Ligue 1:n tuomaritoimintaa korruptiosta helmikuussa.
– Totta kai se mitä tein oli väärin, ja minun täytyy maksaa siitä. Minä kuitenkin vain huusin tuomarille. En koskenut häneen tai tehnyt minkäänlaista väkivaltaa, Fonseca harmitteli Guardianille.
– He haluavat tehdä minusta esimerkin Ranskan jalkapallossa. Minusta minä en nyt maksa omasta teostani, vaan tästä tilanteesta, jossa me olemme. Minun ei pitäisi olla esimerkki, vaan minun pitäisi saada rangaistus omasta teostani.
Fonseca ja Lyon yrittävät valittaa rangaistuksesta oikeudenkäynnissä ensi kuussa. Kielto on tuonut omat haasteensa.
– Vaikeinta on se, että en saa olla yhteyksissä pelaajiin ennen otteluja, puoliajalla tai ottelujen aikana. Asioiden hallinta on vaikeampaa, Fonseca selitti.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti