Uefa harkitsee kolmea muutosta Mestarien liigaan
Uefa saattaa tehdä kolme muutosta Mestarien liigan nykyiseen formaattiin kaudesta 2025–26 alkaen. Uudistettu 36 joukkueen sarjamuotoinen alkulohko otettiin käyttöön tällä kaudella, mutta siitä on noussut kritiikkiä pudotuspelijärjestelyiden osalta, brittilehti Mirror uutisoi.
Nykyisen mallin mukaan lohkovaiheen kahdeksan parasta etenevät suoraan neljännesvälieriin ja saavat kotiedun eli kotiottelun toisessa osaottelussa neljännesvälierissä. Puolivälieristä eteenpäin kotiottelujärjestys arvotaan, mikä on herättänyt vastustusta.
Mirrorin mukaan yksi asiaa kritisoineita joukkueita on ollut Arsenal. Tykkimiehet sijoittuivat alkulohkon kolmanneksi ja saivat toisen osaottelun kotiin PSV:tä vastaan, mutta joutui aloittamaan puolivälierän Real Madridia vastaan kotona. Sama kohtalo osui myös Barcelonalle Dortmundia vastaan.
Lisäksi samasta maasta olevien joukkueiden kohtaamisia pudotuspeleissä halutaan rajoittaa. Kuluvalla kaudella muun muassa PSG ja Real Madrid kohtasivat vastustajan samasta maasta jo pudotuspelien alkuvaiheessa, mikä ei ole ollut aiemmin mahdollista.
Saksalaislehti Bildin mukaan Uefa harkitsee nyt kolmea muutosta:
- Kotiedun saisi lohkovaiheen sijoitusten perusteella.
- Samasta maasta tulevat joukkueet pidettäisiin erillään puolivälieriin saakka.
- Jatkoajat poistettaisiin ja tasatilanteessa siirryttäisiin suoraan rangaistuspotkuihin.
Muutokset voisivat astua voimaan kaudella 2025–26. Uefan seurakilpailukomitean odotetaan käsittelevän ehdotuksia 30. toukokuuta, jonka jälkeen asia siirtyy Uefan hallituksen päätettäväksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”