Veikkausliigaseuran valmentaja täräytti: ”Meidän olisi pitänyt voittaa kuudella tai seitsemällä osumalla”
Andy Smith odotti Hakalta runsasmaalisempaa voittoa peliesityksen perusteella AC Oulua vastaan Veikkausliigassa lauantaina. Haka nousi kotona Valkeakoskella maalin takaa 2-1-voittoon.
Hakan voittomaalin viimeisteli Lucas Falcao ottelun 77. minuutilla. Valkeakoskelaisilla maalinteossa onnistui myös Danila Bulgakov.
Smith harmitteli voitosta huolimatta Hakan tehottomuutta. Päävalmentaja vertasi esitystä viime viikon 0-1-kotitappioon IFK Mariehamnia vastaan.
Tällä kertaa kuitenkin lopputulos oli Hakalle voitokas. Kotijoukkueella oli lauantaina 13 maalipaikasta viisi laukausta maalia kohti ja maaliodottama 0.93.
– Oli kova, hankala ottelu, mutta on todettava että meidän olisi pitänyt voittaa tämä kuudella tai seitsemällä osumalla aivan kuten viime viikolla. Tämä oli täysin samanlainen ottelu, mutta silloin emme vain onnistuneet viimeistelyssä, Smith kommentoi Hakan verkkosivuilla.
– Pelasimme hyvin, meidän liikkuminen oli hyvää, mutta ratkaisut viimeisellä kolmanneksella eivät olleet riittävän laadukkaita.
Haka on voittanut ensimmäisestä kolmesta Veikkausliigan kauden 2025 ottelustaan kaksi. Seuraavaksi tie vie Seinäjoelle SJK:n vieraaksi 28. päivä huhtikuuta maanantaina.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen toisessa ottelussa toinen puoliaika tarjosi viihdettä
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Kylian Mbappé: ”Tulimme tänne tekemään historiaa”
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Japanin kapteeni jää sittenkin sivuun MM-kisoista – lopetti maajoukkueuransa
- Veikkausliigasta tuttu hyökkääjä pääsi MM-kisoihin – iski maalin turnausta edeltävässä maaottelussa: ”Uskomaton hetki”
- MM-kisojen avausottelussa nähtiin jopa kolme punaista korttia
- MM-kisojen ennakko, lohko K: Cristiano Ronaldon viimeinen yritys
- VPS ylsi kovaan temppuun Suomen Cupissa – Jussi Nuorela: ”Täytyy myöntää, että…”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- MM-kisojen avausmaali nähtiin jo yhdeksännellä peliminuutilla
- MM-kisojen ennakko, lohko L: Englanti yllätti pelaajavalinnoillaan
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!