Nigerialaista A&A Kiviasennus Palvelut FC:tä epäillään sopupelistä – näin yhtiön pomo kommentoi
Lagosilaisseura A&A Kiviasennus Palvelut FC on syrjäytetty Nigerian kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta Nationwide League Onesta (NLO). Myös pelaajat on toistaiseksi suljettu sarjasta ja asetettu kilpailukieltoon. Daily Post kertoo, että NLO:n operatiivinen johtaja Olushola Ogunnowo on vahvistanut syynä olevan sopupeliepäilyt.
Tulosmanipulaatiosta epäilty ottelu pelattiin 9. toukokuuta Campos FC:n ja A&A Kiviasennuksen välillä. Campos FC voitti ottelun lukemin 15–2, mikä sai aikaan epäilyt petoksesta. Tulos on sittemmin mitätöity.
A&A Kiviasennus Palvelut Fi Oy on vuonna 2022 perustettu helsinkiläisfirma, jonka pääasiallinen toimiala on maanrakennus ja maansiirto. Viimeisten tietojen mukaan yhtiöllä on kaksi työntekijää ja sen liikevaihto oli 152 000 euroa vuonna 2023.
A&A Kiviasennuksen toimitusjohtaja Anthony Atuegwu on nigerialaislähteiden Exclusivenews.com.ng:n ja Sports247:n mukaan samannimisen jalkapalloseuran rahoittaja. SuomiFutis otti häneen yhteyttä kysyäkseen, mitä yritys tavoittelee sponsorisopimuksellaan.
– Se on minun asiani sponsoroida, ketä minä haluan, Atuegwu sanoi puhelimitse.
Kysyimme vielä, aikooko A&A Kiviasennus jatkaa jalkapalloseuran tukemista taloudellisesti.
– Luulen, etten ole enää kiinnostunut siitä.
Tämän jälkeen Atuegwu halusi lopettaa haastattelun.
Juuso Kilpeläinen
LUE MYÖS:
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle