Virallista: Riku Riski sopimukseen TPS:n kanssa
FC TPS tiedotti tiistaina tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen Riku Riskin kanssa.
Riski on harjoitellut joukkueen mukana jo pitkän aikaa, mutta sopimusta ei tehty ennen kautta TPS:n talousvaikeuksien vuoksi. Loppukauden mittainen sopimus syntyi lopulta yhteistyökumppaneiden avulla.
35-vuotias laitahyökkääjä pelasi edelliset kaksi vuotta TPS:n paidassa. Kaudet olivat rikkonaisia, sillä Riski sai vakavan nilkkavamman kesällä 2023, ja se piti hänet lähes vuoden päivät sivussa pelikentiltä.
Riski viimeisteli viime kaudella kolme maalia Ykkösliigassa.
– Kausi on alkanut erinomaisesti, ja on hienoa päästä mukaan tähän joukkueeseen. Itse olen saanut nyt olla terveenä koko talven ja kevään, mutta toki takana ei nyt ole ihan optimaalista harjoituskautta, kun sopimuksen solmiminen venyi näin myöhään. Näen kuitenkin kaikki edellytykset hyvään kauteen niin henkilökohtaisesti kuin joukkueena, ja haluan olla tässä jutussa mukana, Riski totesi tiedotteessa.
TPS pelaa hienoa alkukautta Ykkösliigassa. Se on voittanut kaikki kolme ottelua ja on parhaillaan sarjataulukossa kärkipaikalla. TPS jatkaa alkukauttaan keskiviikkona isännöimällä KäPaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista