Huuhkajien Arttu Hoskosella raskas päätöskausi Puolassa: ”Vuosi oli aika painajainen”

HELSINKI. Arttu Hoskosen viimeinen kausi Puolassa Cracovian riveissä oli painajaismainen. Loukkaantumisongelmista kärsineen Huuhkajat-puolustajan peliaika jäi hyvin vähiin.
Hoskonen, 28, pelasi vain 13 Ekstraklasan ottelussa 976 minuutin verran koko kauden aikana. Vastuuta ei tullut lainkaan helmikuun lopun jälkeen.
Hoskosen sopimus Cracovian kanssa tulee päätökseen kesäkuun lopussa.
– Viimeinen vuosi oli aika painajainen. Oli sama loukkaantuminen melkein koko kauden ja sitä ei osattu aluksi hoitaa oikein. Se saatiin sitten vasta aika loppukaudesta kuntoon, Hoskonen kommentoi toimittajille A-maajoukkueen mediatilaisuudessa viime viikon torstaina.
– Seura sitten tiesi, etten aio jatkaa siellä. Pelejä ei sitten enää tullut muutamaan viimeiseen matsiin.
Hoskonen siirtyi Cracoviaan Veikkausliigasta HJK:n riveistä tammikuussa 2023. Toppari pelasi yhteensä 54 kilpailullista ottelua kahden kauden aikana ja onnistui kahdesti maalinteossa.
Hoskonen kokee ensimmäisen ulkomaan pestinsä kehittäneen häntä kokonaisvaltaisesti.
– Totta kai, kun pelaa kovemmassa liigassa, sitä kehittyy ja ymmärtää peliä eri tavalla, kun on ollut kovempia vastustajia.
Pitkäaikainen kaveri Huuhkajista auttoi sopeutumaan
Hoskosen alkutaivalta Cracovian riveissä helpotti suomalaiskaveri Benjamin Källman. Suomessa jo FC Interissä Turussa yhdessä pelanneella Huuhkajat-kaksikolla on pitkä keskinäinen historia.
Puolaan jo kesällä 2022 siirtynyt Källman poistuu yhdessä Hoskosen kanssa Cracoviasta. Hyökkääjällä on jo sopimus tehtynä Kakkosbundesliigaa pelaavan Hannover 96:n kanssa Saksassa.
Källman pystyi auttamaan Hoskosta alkuun käytännön asioissa ja näin nopeuttamaan sopeutumista.
– Benin kanssa on tunnettu 10 vuotta 16-vuotiaasta asti, ehkä kauemminkin. Oli todella mukavaa, että siellä oli joku suomalainen kaveri, kuka pystyi auttamaan asunnoissa ja muutenkin opastamaan, miten kaikki asiat hoituivat siellä. Nyt saimme vielä olla loppuun asti yhdessä.
Hoskonen on tällä hetkellä Huuhkajien mukana leirityksessä. Toppari pelasi täydet 90 minuuttia MM-karsintojen kotiavauksen 0-2-tappiossa Hollantia vastaan lauantaina.
Hoskoselta jäi Suomen ensimmäiset MM-karsintaottelut Maltan ja Liettuan vieraana loukkaantumisen vuoksi välistä maaliskuussa. Toppari urakoi täydet minuutit jokaisessa syksyn Kansojen liigan ottelussa.
Hoskosen seurauran seuraava siirto on vielä auki.
– Tilanne on vielä aika auki tähän mennessä ja uskon, että maajoukkueikkunan jälkeen alkaa selvenemään enemmän, Huuhkajat-toppari mainitsi torstaina.
Suomi kohtaa Puolan MM-karsintojen neljännessä ottelussaan tiistaina Helsingin Olympiastadionilla. Ottelu käynnistyy kello 21:45.
# | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1 | Suomi FIN | 4 | 2 | 1 | 1 | 5-5 | 7 |
2 | Hollanti NED | 2 | 2 | 0 | 0 | 10-0 | 6 |
3 | Puola POL | 3 | 2 | 0 | 1 | 4-2 | 6 |
4 | Liettua LTU | 3 | 0 | 2 | 1 | 2-3 | 2 |
5 | Malta MLT | 4 | 0 | 1 | 3 | 0-11 | 1 |
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS