Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
Tekoälyrobottien viimeisimmät versiot ovat pelanneet vastakkain. Neljän joukkueen muodostama kolme vastaan kolme -halliturnaus pidettiin kesäkuun lopussa Pekingissä, Kiinassa.
”Vaikka moderni peli on saanut syytöksiä siitä, että se on melkein läpeensä robotisoitunut taktiikkahulluudessaan, Kiinan pelit osoittivat, että tekoäly ei vie Kylian Mbappélta töitä ihan vielä”, kirjoitti brittilehti The Guardian tapahtumasta.
Humanoideilla oli hankaluuksia pysyä pystyssä, ja siihen päälle kun pitäisi vielä palloa potkaista. Ainakin kaksi robottia kärrättiin sivuun, kun ne eivät kaaduttuaan enää päässeet tolpilleen.
Booster Roboticsin perustaja Cheng Hao oli kuitenkin sitä mieltä, että robotit ja ihmiset voisivat pelata tulevaisuudessa vastakkain.
– Sitä varten pitää varmistaa robottien olevan täysin turvallisia, hän sanoi The Guardianin mukaan.
Professori Subramanian Ramamoorthy, joka seuraa robottien kehitystä Edinburghin yliopistossa, ei pidä robottien tämänhetkistä kömpelyyttä mitenkään pysyvän tilanteen kuvana.
– On kerrassaan häkellyttävää nähdä, miten [paljon] robotit kehittyvät vuosittain, totesi Ramamoorthy.
Robottien turnaus käytiin kiinalaisten yliopistojen välillä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”