Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
Marko Saloranta oli pettynyt siihen, kuinka pienestä Helmareiden jatkopaikka naisten EM-kisoissa jäi kiinni. Suomi menetti lisäajalla johtoaseman järjestäjämaa Sveitsiä vastaan ja karsiutui pudotuspeleistä 1-1-tuloksella torstaina.
Riola Xhemaili ohjasi Sveitsin tasoitusmaalin lisäajalla maalinedustalta Géraldine Reutelerin esityöstä.
– Näen kaikkien reaktioista, että olemme aidosti uskoneet. Nyt sattuu ja tulee sattumaan pitkään. Emme saaneet sitä tavoitettamme täytettyä, Helmareiden päävalmentaja Saloranta kommentoi medialle Palloliiton verkkosivujen mukaan.
– Teimme muutoksia ja otimme isoja riskejä ennen kuin teimme maalin. Sitten reagoimme siihen, että meidän pitää puolustaa. Aluksi se toimi hyvin, mutta emme olleet riittävän aggressiivisia muodossa.
Suomi keräsi kolmeen otteluun lohkovaiheessa neljä pistettä. Helmarit voitti Islannin, hävisi Norjalle ja tasasi pisteet Sveitsin kanssa.
1-0-voitto Islannista avauskierroksella oli kuitenkin pitkään odotettu. Se oli Suomen ensimmäinen naisten arvokisoissa 16 vuoteen.
Päävalmentaja Saloranta on kokonaiskuvassa ylpeä joukkueensa turnauksesta.
– Kuusitoista vuotta olimme odottaneet voittoa arvokisoissa, se tuli Islantia vastaan. Pelasimme äärettömän hyvän pelin Norjaa vastaan. Tänään oli minuuttien päässä jatkopaikasta, johon kukaan paitsi tämä joukkue ei uskonut. Sen takia kerroin pelaajille, että olen ylpeä heistä.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista