AS Roma jättiveloissa – taloussääntöpaineet kasvavat
AS Roma on yhä 90 miljoonaa euroa Uefan taloudellisen reilun pelin sääntöjen vaatimasta rajasta. Seura on tiukassa tilanteessa, sillä aikaa rajan saavuttamiseen on enää vajaa kausi: määräpäivä on kesäkuussa 2026, jolloin kolmen vuoden tarkkailujakso päättyy.
Uefan niin sanottu ”football earning rule” sallii enintään 60 miljoonan euron tappiot kolmen vuoden aikana. Tähän ei kuitenkaan lasketa esimerkiksi junioritoiminnan tai infrastruktuurin kuluja.
Roma on tehnyt merkittäviä leikkauksia ja tappiot ovat pudonneetkin viime vuosina. Kaudella 2021–22 alijäämä oli 219 miljoonaa euroa, mutta kuluvan kauden arvioitu miinus on enää 30 miljoonaa. Kehitys on syntynyt muun muassa 40 miljoonan euron myyntivoitoista sekä noin 30 miljoonan säästöistä.
Helpoin tapa paikata puuttuva 90 miljoonan euron lovi on myydä pelaajia. Gazzetta.it:n mukaan esimerkiksi Manu Kone tai Evan Ndicka voisivat tuoda yksinään 40–50 miljoonaa euroa kassaan. Roma etsii myös uutta paitasponsoria tulovirran vahvistamiseksi.
Päävalmentaja Gian Piero Gasperinin toivotaan nostavan joukkueen suoritustasoa Serie A:ssa, mikä voisi tuoda lisätuloja.
Lähde: GFIN
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”