Käsittämätön tilasto: MM-kisoihin hurjalla saldolla
Tunisian miesten jalkapallomaajoukkue selvitti tiensä MM-kisoihin vuodelle 2026.
Tunisia kaatoi Päiväntasaajan Guinean maanantaina 1–0 ja varmisti siten paikkansa lopputurnauksessa.
Tunisiasta tuli samalla Afrikan karsinnoista toinen maa, joka on jo saavuttanut kisapaikan. Viime turnauksessa neljän joukkoon porhaltanut Marokko on jo lunastanut lippunsa.
Tunisialaisille karsinta on ollut jättimenestys. ”Karthagon kotkat” on pelannut kahdeksan peliä, joista kaikki ovat olleet nollapelejä.
Oma verkko ei ole heilunut siis kertaakaan kahdeksassa ottelussa, joista maaliero on käsittämättömästi 13–0.
Aasian karsintojen kautta paikkansa ovat varmistaneet Australia, Etelä-Korea, Iran, Japani, Jordania ja Uzbekistan. Etelä-Amerikan karsinnasta kisoihin ovat päässeet Argentiina, Brasilia, Ecuador, Kolumbia, Paraguay ja Uruguay.
Oseaniasta ainoan suoran kisapaikan saavutti Uusi-Seelanti. Lisäksi kisoissa ovat valmiiksi isäntästatuksensa avittamina Pohjois- ja Väli-Amerikasta Kanada, Meksiko ja USA.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne