Cristiano Ronaldo teki historiaa uudella Saudi-sopimuksellaan – omaisuus yli miljardin
Cristiano Ronaldosta on tullut historian ensimmäinen jalkapalloilija, jonka nettovarallisuus ylittää miljardin. Bloombergin mukaan Ronaldon omaisuus on noussut 1,4 miljardiin dollariin eli noin 1,2 miljoonaan euroon.
Al-Nassria edustava 40-vuotias hyökkääjä allekirjoitti hiljattain entistä tuottoisamman sopimuksen, jonka arvo on arviolta 560 miljoonaa euroa kahdelle seuraavalle vuodelle jaettuna. Edellinen sopimus toi hänelle 200 miljoonaa euroa vuodessa.
Ronaldon päätös siirtyä Saudi-Arabiaan on herättänyt kritiikkiä, mutta portugalilainen on puolustanut liigaa toistuvasti.
– Liiga paranee jatkuvasti. Uskon sataprosenttisesti, että olemme jo maailman viiden parhaan liigan joukossa, Ronaldo totesi utopistisesti tuoreessa haastattelussa.
Uran päättäminen ei ole Ronaldolle ajankohtainen aihe, vaikka sitä kysytään yhä useammin.
– En näe sitä pakkomielteenä. Elän päivä kerrallaan, koska se tuo minulle enemmän energiaa ja halua pelata, hän sanoi UK Expressin mukaan Portugalissa järjestetyssä palkintogaalassa.
Ronaldo on tehnyt Al-Nassrin paidassa 104 maalia 117 ottelussa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”