TPS nousee Veikkausliigaan!
Turun Palloseura lähti liigakarsintojen toiseen osaan 3–0-johtoasemasta, kun TPS kaatoi KTP:n kotiottelussaan Turun Kupittaalla torstaina.
Sunnuntaina oli KTP:n vuoro isännöidä toista osaottelua sateisessa Kotkassa. Kotipeli ja samalla ottelupari päättyi KTP:n kannalta murheellisesti, kun vastustaja oli jälleen vahvempi. TPS juhli nousua Veikkausliigaan 3–2-vierasvoiton ja 6–2-yhteistuloksen saattelemana.
Turkulaisilla ei kauaa nokka tuhissut. Peliä oli takana vain alle kolme minuuttia, kun Marius Könkkölä laukoi pallon kohti KTP-molari Oscar Linnériä. Kotijoukkueen veskari torjui, mutta kahdesti avausosassa onnistunut Onni Helén pääsi niittaamaan irtopalan sisään.
Tepsi sai avauspuolikkaalla pallon vielä tolppaan, mutta tauolle mentiin maalin vierasjohdossa kokonaiseron ollessa neljä osumaa.
KTP:lle toivoa
Lucas Rangel sai heräteltyä pientä toivoa kotkalaisissa pian toisen kolmevarttisen alkajaisiksi. Hän pääsi sipaisemaan palloa lähietäisyydeltä, ja TPS:n 16-vuotias maalivahti Dan Lauri oli ehtiä tielle. Pallo ylitti kuitenkin juuri ja juuri maaliviivan.
Rangelin maalista kului seitsemän minuuttia, kun TPS pääsi iskemään päivän toisen maalinsa. Rangelin käsivirhe oli selvä, ja Albijon Muzaci täräytti pallon verkkoon. TPS vierasjohtoon 2–1 ja yhteismaaleissa 5–1:een.
Nathaniel Tahmbi sai pelin tasoihin ja KTP:n kolmen maalin päähän, mutta se ei auttanut.
TPS sai pallon uudestaan rangaistuspisteelle 82. minuutilla. Aapo Boström epäonnistui, kun Linnér hyppäsi pallon eteen. Yritys tosin uusittiin, sillä KTP-vahti otti torjuntaansa varaslähdön. Uudestaan Boström ei erehtynyt, ja TPS siirtyi 3–2-johtoon ja yhteismaaleissa neljän maalin karkumatkalle.
Viimeksi 2020
Vieraskannattajat pitivät ääntä rankasta sateesta huolimatta koko pelin ajan, ja lopussa turkulaiset pääsivät juhlimaan riehakkaasti sarjanousua monipäisen fanijoukon rynniessä kentälle. TPS pelasi Veikkausliigassa edellisen kerran vuonna 2020.
Tepsiläisille loppukausi oli melkoista vuoristorataa, sillä joukkue hukkasi Ykkösliigassa toiseksi viimeisellä kierroksella mahdollisuuden suoraan nousuun häviämällä sarjajumbo SalPalle. Näin ollen FC Lahti voitti Ykkösliigan ja nousi ilman karsintoja.
KTP lähti monien papereissa suosikkina karsintaan, mutta TPS oli sekä Turussa että Kotkassa vastustajaansa parempi. Näin ollen FC Lahti ja TPS nousevat ensi kaudeksi Veikkausliigaan FC Hakan ja KTP:n pudotessa porrasta alemmas.
Karsintaotteluihin päättyi myös yksi merkittävä pelaajaura, sillä TPS:n Riku Riski lopetti uransa sarjanousuun. Riski pääsi lisäajalla kentälle ja pelasi muutaman minuutin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana