Elävä legenda sanoa täräytti: ”Kaikki tietävät, että unelmani on MLS:ssä, mutta…”
34-vuotias Antoine Griezmann jatkaa Espanjassa ja Atlético Madridissa vuoteen 2028. AS-lehti kysyi tällä viikolla Griezmannilta, mikä sai hänet jäämään Madridiin, vaikka hyökkääjä on ollut avoin toiveestaan pelata jonain päivänä Yhdysvaltojen MLS-liigassa.
– [Jäin], koska haluan lisää. Minulla on vielä paljon aikaa jäljellä pelaamiseen, paljon energiaa, paljon kirkasta halua pelata ja tulla tärkeäksi [osaksi] seuraa, sanoi Griezmaan AS:lle.
Ei keksi pakollakaan, miksei Griezmann jo olisi Atlético Madridin seuraikoni. Hän on 203 maalillaan seuran kaikkien aikojen maalintekijä ja hän on edustanut joukkuetta lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 saakka. Ainoa anomalia on kahden kauden periodi FC Barcelonassa 2019–2021.
– Kaikki tietävät, että unelmani, tavoitteeni, on MLS:ssä, mutta minua edelleen sitoo sopimus. Haluan jatkaa, korosti Griezmann.
Ranskalaishyökkääjä on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussa yhteensä kolme maalia, ja koko kauden maalisaldo on yli kaksinkertaistunut, sillä osumia on nyt koossa viisi. Otteluita hän on pelannut Atletissa 16.

LUE MYÖS:
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon