Pikkuhuuhkajille hieno voitto!
Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ison voiton perjantai-iltana.
Pikkuhuuhkajat kaatoi Romanian EM-karsinnoissa maalein 2–0 Turun Kupittaalla Veritas Stadionilla.
Suomelle voitto oli ansaittu, sillä kotijoukkue oli ottelussa vahvempi. Voitto oli myös erityisen tärkeä siinä mielessä, että Romania oli A-karsintalohkon kakkosena ennen iltaa. Nyt Suomi ohitti romanialaiset.
Pikkuhuuhkajat nousi voitollaan kakkossijalle yhdeksään pisteeseen. Suomella on alla neljä ottelua. Mika Lehkosuon luotsaama joukkue otti aiemmin murskavoitot Kyprosta ja San Marinoa vastaan.
Romania kolisutteli tolppaa kympin kohdalla, mutta Otto Ruoppi vei Suomen johtoon 23. minuutilla komean kuvion päätteeksi. Ruoppi viimeisteli keskeltä lähietäisyydeltä ykköskosketuksella Dario Naamon alustuksesta.
Toinen maali tuli 73. minuutilla rangaistuspotkusta. Erotuomari Dario Bel koki, että boksin reunalla vasemmalla sivustalla oli kontaktia riittävästi pilkun viheltämiseen, ja Matias Siltanen tinttasi täplältä Pikkuhuuhkajien toisen osuman.
Espanja jatkaa karsintalohkon kärjessä. Suomi hävisi espanjalaisille lokakuussa. Pikkuhuuhkajilla on seuraavaksi vastassaan Kosovo Turussa tiistaina.
LUE MYÖS:
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS