Senteistä kiinni! Pikkuhuuhkajille EM-karsinnoissa pettymys
Suomen miesten alle 21-vuotiaiden maajoukkue jäi pettymyksekseen maalittomaan tasapeliin, kun Kosovo vieraili Turun Veritas-stadionilla Pikkuhuuhkajien luona EM-karsintaottelussa.
Pikkuhuuhkajille voitto oli otettavissa, mutta Kosovo tarjosi kovan vastuksen. Tuloksen harmittavuutta korostaa se, että Suomella oli iso mahdollisuus siirtyä johtoon juuri ennen lisäaikaa toisella puoliajalla.
TPS:n Veikkausliigaan karsintamaaleillaan nostanut Onni Helén kaadettiin aivan boksin rajalla. Rike tapahtui lisäksi keskisektorilla. Oli senteistä kiinni, ettei palloa olisi viety jopa pilkulle, mutta yhtä kaikki Suomi sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta.
Matias Siltasen laukaus ei kuitenkaan uponnut verkkoon, kun Kosovon puolustuksesta Lendrit Shala pääsi ohjaamaan laukauksen maalin ohi. Lopputulos olisi mahdollisesti ollut Suomen kannalta voitokas ilman Shalan väliintuloa.
Suomi sai vielä lisäajalla tilanteen jälkeen kulmapotkun, muttei onnistunut tekemään voitto-osumaa.
Muutoin ottelussa ei erityisillä maalipaikoilla herkuteltu.
Lohkotilanne
Suomi jatkaa tasatuloksen myötä karsintalohkon kakkosena. Viidestä pelistä saldona on kymmenen pistettä, kun alla on voitot syyskuulta San Marinoa ja Kyprosta vastaan sekä voitto viime perjantailta Romaniaa vastaan. Pikkuhuuhkajilla on lisäksi tappio Espanjalle.
Espanja porskuttaa voitosta voittoon lohkokärjessä. Kosovo haastaa Suomea kolmantena voitettuaan niin ikään San Marinon ja Kyproksen. Suomi-tasurinsa lisäksi Kosovolla on tasapeli vieraista Romaniaa vastaan.
Pikkuhuuhkajien karsintataival jatkuu maaliskuussa, kun ensin vastassa on vieraskentällä San Marino ja sitten kotona Kypros.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa