Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
Jalkapallon säännöistä päättävä elin (IFAB) on äänestänyt uusista sääntömuutoksista koskien ajanpeluuta ja videotuomarijärjestelmä VAR:n tehtäviä.
Jatkossa sivurajaheitoissa ja maalipotkuissa on viiden sekunnin aikaraja, jonka laskemisen erotuomari voi aloittaa, jos hän epäilee tahallista ajanpeluuta. Jos joukkue rikkoo heitoissa viiden sekunnin aikarajaa, heitto annetaan vastustajalle. Maalipotkuissa aikarajan ylittämisestä määrätään kulmapotku vastustajalle.
Myös vaihtotapahtumissa on jatkossa kymmenen sekunnin aikaraja, jonka aikana pois vaihdettavan pelaajan on lähdettävä kentältä. Jos pelaaja ei poistu kentältä kymmenen sekunnin aikana, hänen korvaajansa saa tulla kentälle aikaisintaan minuutin kuluttua seuraavan pelikatkon aikana.
Lisäksi, jos pelaaja jättää kentän väliaikaisesti loukkaantumisen takia, hän saa pelata viheriölle jatkossa aikaisintaan minuutin kuluttua.
Tähän mennessä avustava videotuomari on voinut puuttua peliin neljässä eri skenaariossa: maaleissa, rangaistuspotkuissa, suorissa punaisissa korteissa ja tapauksissa, joissa keltainen tai punainen kortti on annettu väärälle pelaajalle.
Jatkossa videotuomari voi puuttua peliin myös toisesta keltaisesta kortista seuraavissa ulosajoissa ja väärälle joukkueelle annetuissa korteissa. Lisäksi sarjat voivat päättää, haluavatko ne ottaa käyttöön sääntömuutoksen, jonka myötä videotuomari voi tarkistaa, onko tilanteesta tuomittu virheellisesti kulmapotku.
IFAB on myös muuttanut tulkintaansa siitä, miten määritellään ilmeisen maalipaikan evääminen. Nykyisten sääntöjen mukaan puolustaja voi saada punaisen kortin ilmeisen maalipaikan eväämisestä vain, jos hänen rikkomansa hyökkääjä oli etenemässä maalintekoon, mutta jatkossa tulkinta kattaa myös hyökkääjän joukkuekaverit. Tulkintaan vaikuttavat muiden hyökkääjien sijainti ja määrä.
Jos esimerkiksi rikottu pelaaja ei olisi välttämättä edennyt maalintekoon, mutta hänellä olisi ollut mahdollisuus alustaa joukkuekaverilleen ilmeinen maalintekopaikka, se voidaan jatkossa tulkita ilmeisen maalintekopaikan eväämiseksi.
Jos taas pelaaja syyllistyy ilmeisen maalintekopaikan eväämiseen, mutta tuomari katsoo hyödyn ja hyökkäävä joukkue tekee maalin, rikkonut pelaaja ei saa jatkossa keltaista korttia.
Uudet sääntömuutokset tulevat voimaan 1. heinäkuuta, mutta kaikki kilpailut, jotka alkavat ennen sitä – mukaan lukien kesän MM-turnaus – voivat ottaa muutokset käyttöön jo aikaisemmin.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Lamine Yamal ottaa paineet ja vihaajien huutelut mielellään vastaan: ”Olen erilainen”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
