Eksoottiset maat yhden voiton päässä MM-kisoista – tässä ovat jatkokarsintaparit
Euroopan MM-jatkokarsintojen lisäksi maailmalla pelattiin kansainvälisiä jatkokarsintoja, joista ratkaistaan kaksi maata kesän lopputurnaukseen.
Bolivia kaatoi Surinamen 2–1 Meksikon Monterreyssä. Suriname johti ottelua 48. maalilla tulleella osumalla, mutta bolivialaiset taistelivat ottelusta voiton.
Karsintafinaalissa odottaa suoran paikan toiselle jatkokarsintakierrokselle Aasiasta saanut Irak. Bolivia on pelannut MM-kisoissa kolme kertaa, viimeisimpänä vuonna 1994 eli 32 vuotta sitten. Irak on pelannut kisoissa kertaalleen vuonna 1986 eli 40 vuotta sitten.
Toisessa karsintafinaalissa kohtasivat piskuinen Uusi-Kaledonia ja Jamaika. Jamaikalaiset nappasivat paikan MM-karsintafinaalista 1–0-voitolla Meksikon Zapopanissa.
Jamaika pelasi MM-kisoissa vuonna 1998 eli 28 vuotta sitten. Karsintafinaalissa vastassa on Afrikasta paikan otteluun lunastanut Kongon demokraattinen tasavalta, joka puolestaan pelasi MM-kisoissa 1974 eli 52 vuotta sitten.
Yksiosaisten otteluiden voittajat pääsevät kesän MM-kisoihin.
MM-jatkokarsintojen finaaliparit
Eurooppa
- Bosnia-Hertsegovina–Italia
- Kosovo–Turkki
- Ruotsi–Puola
- Tšekki–Tanska
Kansainväliset parit
- Kongon demokraattinen tasavalta–Jamaika
- Irak–Bolivia
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen