Ennennäkemätön temppu – kannattajat repivät VAR-kaapelin irti
Sunnuntaina Preussen Münsterin ja Hertha Berlinin välisessä ottelussa Kölnissä sattui uskomaton tilanne. Herthalle oli tulossa rangaistuspotku, ja erotuomari Felix Bickel suuntasi tarkistamaan tilannetta VAR-näytöltä.
Tapahtumien aikana kaksi maskipäistä kannattajaa ryntäsi kentälle ja irrotti videotuomarointiin käytetyn laitteiston kaapelin. Näyttö pimeni, eikä Bickel voinut tehdä päätöstä itse.
Lopulta videotuomari Katrin Rafalski myönsi Herthalle rangaistuspotkun, josta vierasjoukkueen Fabian Reese onnistui. Ottelu päättyi Herthan 2–1-voittoon.
Häviön myötä Preussen Münster on sarjassa vain pisteen verran pudotusviivan yläpuolella Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Seuran heikosta tilanteesta huolimatta näin mielenkiintoista ratkaisua turvata oman joukkueen säilyminen ei olla ennen nähty.
Preussen Münster kertoo virallisilla sivuillaan ryhtyvänsä välittömiin toimiin vastaavien tilanteiden estämiseksi tulevaisuudessa ja tekevänsä kaiken mahdollisen tekijöiden tunnistamiseksi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista