Huuhkajilla mahdollisuus pokaaliin – Lukas Hradecky yllättyi: ”On treenattu vähän pilkkuja”
Huuhkajat pelaa Suomen aikaa varhain maanantaina aamulla toisen ja viimeisen ottelunsa FIFA Series -turnauksessa, kun vastaan asettuu Kap Verde.
Perjantaina Suomi avasi turnauksensa 2-0-voitolla Uudesta-Seelannista Joel Pohjanpalon ja Jaakko Oksasen maaleilla. Maanantaina vastassa on toinen MM-kisoihin suuntaava joukkue, sillä Kap Verde selvitti tiensä lopputurnaukseen Afrikan karsinnoista lohkovoittajana.
Pari vuotta sitten lanseeratussa FIFA Seriesissä maajoukkueilla on mahdollisuus kohdata sellaisia vastustajia, joita ei ihan joka päivä saa vastaan. Sekä Uusi-Seelanti että Kap Verde ovat Suomelle täysin uusia vastustajia.
Myös Chile on mukana Suomen kanssa samassa miniturnauksessa, mutta koska maaliskuun maajoukkueikkuna mahdollistaa kullekin joukkueelle vain kaksi peliä, Chile ja Suomi eivät kohtaa toisiaan. Tästä huolimatta miniturnauksessa pelataan voitosta neljän joukkueen välillä, minkä vuoksi varsinaisen peliajan jälkeen siirrytään suoraan pilkuille, jos peli päättyy tasatulokseen.
Rangaistuspotkukilpailun voitosta saa yhden ylimääräisen pisteen, mutta tasapeli jää ottelun viralliseksi tulokseksi. Sarjataulukossa tasatilanteessa verrataan ensin keskinäisiä otteluita, mutta jos sellaisia ei ole, paremmuus ratkaistaan maalierolla.
Lukas Hradecky FIFA Seriesistä, pelikunnostaan ja Huuhkajien maalivahtitilanteesta
Uutuuskilpailun yksityiskohdat ovat ymmärrettävästi vielä vähän hakusessa. Huuhkajien kapteeni Lukas Hradecky naureskeli sunnuntaina maajoukkueen lehdistötilaisuudessa, kun hän sai tietää, että miniturnauksen voitosta on luvassa ihan oikea pokaali. Rangaistuspotkuja on kuitenkin käyty läpi treeneissä.
– En tiedä, saadaanko täältä mahdollisesti joku pokaali… Ai on jaossa? Okei, okei, okei.
– Treenattiin vähän pilkkujakin. Jos menee sinne, niin jätkät osaa vähän niitäkin potkaista. Katsotaan, mitä tulee. Aina on kiva voittaa asioita, ja tämä olisi hyvä alku vuodelle.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Hradeckylla, 35, on ollut seurajoukkueessaan AS Monacossa rikkonainen debyyttikausi polvivaivojen takia. Konkarivahti oli loukkaantumisen takia sivulla syys- ja lokakuun maaotteluista.
– Eihän sitä ikinä voi kontrolloida, mitä futiksessa tapahtuu. Jos nyt tätä kautta ei lasketa hyväksi ja terveeksi kaudeksi, niin tässä on ollut 15 vähän parempaa kautta.
– Kiva olla kunnossa taas ja kiva että pääsi tänne (maajoukkueeseen) taas.
Uutta-Seelantia vastaan Huuhkajien maalivahtina pelasi Celticin Viljami Sinisalo, joka on saanut viime aikoina vastuuta seurajoukkueessaan. Perjantain ottelu oli Sinisalon, 23, seitsemäs A-maajoukkueessa ja hänen ensimmäinen nollapelinsä Huuhkajissa.
Hradeckyn mukaan maajoukkueessa on aina ollut hyvä kilpailutilanne maalivahtien osalta niin kauan kuin hän ollut mukana.
– En tiedä, koveneeko se (kilpailu), mutta aina se on kunnossa. Silloin kun mä aloitin maajoukkueessa, niin siitä lähtien ei ole oikeastaan ollut väliä, ketä sinne heittää.
– Viljamille onnittelut ensimmäisestä nollapelistä. Hoiti hommansa tyylikkäästi. Seuratasollakin on varmasti tulossa enemmän ja enemmän peliaikaa. Se on Suomelle ja suomalaiselle futikselle iloinen asia, kun kuka tahansa saa vastuuta.
Maanantain otteluihin lähdettäessä Suomella ja Chilellä on kummallakin kolme pistettä kasassa. Huuhkajat kohtaa Kap Verden Suomen aikaa kello 6.00 ja Chile pelaa Uutta-Seelantia vastaan 9.15.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Didier Deschamps läksytti U14-pelaajaa: kertoi, mihin virheeseen ei kannata sortua
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa
- Yle: 16-vuotias suomalaislupaus siirtyy Norjan sensaatioseuraan
- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa
- AC Oulu hiljensi Helsingin jälleen – Rasmus Karjalainen: “Meillä on kentällä 11 johtajaa”
- Alfie Cicalen HJK-debyytti jäi katkeraksi – “Olen pettynyt”
- Puhuttavia tilanteita Interin ja Ilveksen huippukamppailussa – 18-vuotias lupaus ratkaisi ajassa 90+6
- Bayern-legendalta raju väite: “Jamal Musialan pitäisi jättää MM-kisat väliin”
- HJK nurin! Onko tässä alkaneen Veikkausliiga-kauden piristysruiske?
- Suomeen palannut maalitykki osui taas Veikkausliigassa
- Paul Pogba palasi pelikentille – paljastus tulevaisuudesta
- Miten näin voi käydä? Nike tutkii kiusallista ongelmaa MM-kisapaidoissa

