Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
Daniel Håkans ei osallistu Huuhkajien maaliskuun maaotteluihin.
Palloliitto tiedotti maanantai-iltana, että Håkans jää sivuun Uuden-Seelannin leiriltä, eikä siten pelaa maaliskuussa Uutta-Seelantia tai Kap Verdeä vastaan.
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis nimesi Håkansille korvaajan. Talvella kazakstanilaiseen Kairat Almatyyn siirtynyt laitapelaaja Oiva Jukkola nousi Håkansin tilalle.
Jukkola nousi viime syksynä Huuhkajiin, ja on pelannut kaksi ottelua Friisin alaisuudessa.
Vasen laitapelaaja pelasi vahvan viime kauden Veikkausliiga-seura Ilveksessä ja kuului pelipaikkansa parhaimmistoon.
Jukkolaa on peluutettu Kairat Almatyssa tutulla paikallaan vasempana laitahyökkääjänä, ja suomalainen on nimetty joukkueensa avauskokoonpanoon kummassakin sarjaottelussa.
Håkans sen sijaan loukkasi jalkansa viime kesänä ja joutui leikkaukseen.
Håkans oli lopulta yli puolen vuoden ajan sivussa pelikentiltä ja palasi seurajoukkueensa Lech Poznańin vahvuuteen helmikuussa. Håkans pelasi kaksi ottelua Lech Poznańin edustusjoukkueessa, mutta häntä ei ole enää sittemmin nähty joukkueen vahvuudessa. Huuhkajien mukaan Håkans kärsii parhaillaan loukkaantumisesta.
LUE MYÖS
- Alle 15-vuotias suomalaispoika kiinnittää huomiota kansainvälisesti – ”Nimi mieleen”
- New Yorkissa nähtiin harvinaisen ala-arvoinen hyökkäys Lionel Messiä kohtaan – ”Tämä on erittäin häiritsevää”
- Kuivat putket poikki! KuPS nousi FC Interin kantaan
- Lähde: KuPS ja Inter maajoukkuehyökkääjän perässä
- Hurja viimeistely! Antoine Griezmann syötti Puskás-palkinnon arvoisen maalin
- José Mourinholta erikoinen kommentti tähtipelaajastaan
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- ”Viime yönä tehtiin yksi parhaista maaleista jalkapallohistoriassa”
- Some nauraa ranskalaispelaajan hölmöilylle – ”Vuosikymmenen omituisin maali”
- Lionel Messi jatkoi hurjaa tahtiaan: ”En rehellisesti voi uskoa”
- Italialaiskomeetta iski hattutempun ja teki Serie A -historiaa – vaihdossa odotti vihainen valmentaja
- HJK ja KuPS saivat ilouutisen – järkyttävän hieno maali ei riittänyt Interille
- Huikea osuma! Leo Walta upotti vapaapotkun lähes 30 metristä – katso video
- Lionel Messille kunniaa – uusi kasvi löydetty
- Ratkesiko Veikkausliigan maalikuninkuus jo nyt?
- Veteraanihyökkääjä saavutti kovan rajapyykin
- Pitkä Veikkausliiga-taival on ohi – putoaja ja karsija selvillä
